Opiskelijan arki

Vinkkejä loppukevään motivaatiokatoon

Vapun riennoista selviytymisen jälkeen opiskelijakaupunki hiljenee kummasti. Yliopiston ruokalaan ei tarvitse jonottaa, käytävät ovat lähes tyhjiä ja julisteet milloin mistäkin bileistä ovat kadonneet. Haalaritkin ovat päässeet (ansaitulle) kesälomalle, sillä niitäkään ei enää kaduilla näy.

IMG_0321

Monilla on loma jo alkanut, tai on ainakin hyvin lähellä. Ehkä viimeinen tentti on vielä edessä tai raportti kirjoittamatta. Kesälaitumet kutsuisivat jo, mutta jostain olisi löydettävä motivaatiota viimeisiin koulutöihin. Se voi olla vaikeaa, sillä koko ajan tulee mieleen muita, paljon tärkeämpiä töitä. Näistä hyviä esimerkkejä ovat blogin kirjoittaminen motivaatiosta ja opiskelusta, pyykkääminen, imuroiminen, kaupassa käyminen vaikka jääkaappi on jo täynnä, mahdollisimman pitkän kaavan kautta kokkaaminen ja salille raahautuminen noin kolmen kuukauden tauon jälkeen. Ja sitten kun tekeminen loppuu, voi katsoa MTV:ltä kolmatta kertaa samaa jaksoa Sleeping With The Family:a, Catfish:ia tai jotain muuta yhtä tärkeää ja opettavaista.

uictures 027

Kevään pääsykokeetkin lähestyvät kovaa vauhtia, ja kun on jo koko alkuvuoden lukenut, voivat nämä viimeiset viikot olla tuskaa. Luit sitten pääsykokeeseen, kevään viimeiseen tenttiin tai yrität kirjoittaa 20 sivun case-raporttia, josta haluat suoriutua hyvin, on tärkeää näin kesänkin kynnyksellä vielä ottaa itseään niskasta kiinni ja antaa kaikkensa! Vaikka kaverit hehkuttavat Facebook-seinällään juuri alkanutta lomaa ja julkaisevat kuvia jäätelöistä ja hymynaamoistaan, on pysyttävä lujana. Tässä pari vinkkiä, joilla jaksat opiskella vielä näinkin lähellä kesää:

1. Katsoppa ulos: näyttääkö kesältä? Todennäköisesti sataa vettä (tai vaihtoehtoisesti lunta) ja lämpöasteita on viisi (eli sama sää kuin jouluna). Uskottele itsellesi, että on syksy ja kaikki muutkin joutuvat vielä opiskelemaan.

2. Siivotussa kämpässä on paljon mukavampaa opiskella. Älä todellakaan tuhlaa aikaa ja lähde kirjastoon opiskelemaan rauhassa, vaan siivoa mieluummin kotisi lattiasta kattoon. Ja hei, nythän on just sopiva hetki pestä ne ikkunatkin!

3. Kun olet siivonnut, muista pitää rauhoittumistauko ennen opiskelun aloittamista. Syö hyvin ja tuijota jotain tyhjänpäiväistä telkkarista.

4. Havahdu puoli yhdeksältä siihen, että piti vissiin opiskellakin tänään. Raahaudu koneen ja miljoonien paperien ääreen ja yritä lukea.

5. Päätä kymmenen minuutin päästä, että olet tehnyt päivän työn ja lupaa huomenna olla todella ahkera.

6. Viimeisenä iltana ennen tenttiä tai raportin palautusta lue ja kirjoita paniikissa ja toivo, että pääset läpi. Ja lupaa itsellesi, että ensi syksynä kyllä sitten opiskelet ja saat vain vitosia!

1

Näillä vinkeillä on pärjätty ennenkin, joten uskallan suositella! Täytyykin palata tuon case-raportin (telkkarin) ääreen ja olla ahkera ja esimerkillinen opiskelija.  Ahkeraa kevään jatkoa! Muistakaa, että ei se ikuisesti kestä… vaikka siltä tuntuukin.

Olen 94-syntynyt, lukion jälkeen suoraan vieraaseen kaupunkiin yliopistoon lähtenyt tyttö. Alunperin kotoisin Suomen nuukimmasta kolkasta, Laihialta (sijaitsee muuten Vaasan vieressä, jos ei paikkakunta muuten sano mitään).

Jätä vastaus