Tapahtumat

Se oli Kauppakadun Appro 2014

Palataanpa vielä pari viikkoa taaksepäin. Toinen päivä lokakuuta Jyväskylän kadut valtasi kirjava haalarikansa. Baarit olivat toinen toistaan ahdistavampia ja täydempiä, mutta silti tapahtuma oli yksi vuoden kohokohta ja yksi parhaimmista tapahtumista.

Vielä joillekin tietämättömille lyhyt info: Kauppakadun Appro on Jyväskylässä vuosittain järjestettävä opiskelijatapahtuma. Ideana on kiertää Kauppakadun (ja vähän muidenkin katujen) (anniskelu)ravintoloita, joista saa appropassiinsa leimoja. Kauppakadun Approssa on mahdollisuus suorittaa viisi eri tutkintoa (approbatur, cum laude, laudatur, tohtori ja übertohtori), kuitenkin vain yhden kerrallaan ja mieluiten järjestyksessä. Tutkintoihin on saavutettava tietty määrä leimoja (aka täytyy juoda tietty määrä juomia), joiden määrä riippuu sukupuolesta ja suoritettavasta tutkinnosta.
appro3

Itse olin mukana Approssa toista kertaa, ensimmäistä kertaa tentaattorina ja näin ollen myös VIP-approilijana. Tapahtuma sujui huomattavasti pienemmällä stressillä, kun saimme itse päättää lähtöajan (aikaisin), ja tiesimme muutenkin tapahtuman kulun ja toimintatavat. Aluksi tapahtuma meidän osaltamme ei eronnutkaan juuri vuoden takaisesta kokemuksesta: menimme lähtöalueelle sisään VIP-teltan kautta ja saimme ranteisiimme VIP-rannekeet ja lasit skumppaa. Muuten suoritimme Cum Laude –tutkintoa yhdessä muiden kanssa.
appro4

Vaikka viikon takaiset fuksiaiset (vergit ja makkarat) painoivat vielä osittain päälle, oli approfiilis hyvä. Sää suosi yllättävän hyvin ja siiderilasi toisensa jälkeen maistui herkulta. Edes se, että ovimies pikkubaariin sisään mennessämme huikkasi vain minulle ”hei, sä näytät nuorelta, näytäppä paperit” ei lannistanut.

VIP-rannekkeilla pääsimme jokaiseen loppubilepaikkaan ja heti niiden auettua suuntasimmekin Brahan hakemaan omat tutkinto-merkkimme ja sen jälkeen Escapen vip-tilaan syömään ja juomaan kuohuviiniä. Tentaattoriaikamme Katseessa alkoi vasta puoli kahdeltatoista, joten aikaa olisi ollut käydä muuallakin. Se kuitenkin kului mukavalla vauhdilla lähinnä Brassa, jossa joimme myös legendaariset Pörssi-drinkit (ei ollut muuten kovin hyvää). Hyvin pian tuli aika suunnata katseet Katseeseen, jossa bileet olivat jo täydessä vauhdissa.
appro2
Itse tentaattorin homma oli jännittävää ja aika kului nopeasti, suosittelen ehdottomasti kaikille! Mustat paksut tussit eivät silti ehkä olleet se paras vaihtoehto meille, sillä yhdeltä jos toiselta löytyi loppuillasta ties kenen puhelinnumeroita ja nimikirjoituksia nimeltämainitsemattomista paikoista…

Kun kello lopulta löi puoli kaksi, lähdimme melko vauhdilla takaisin Brahan, sillä Katseen bileet ei olleet ihan meidän tyyliset. Ilta jatkui pilkkuun asti (taas) ja energiaa riitti. Aamun tunnelmat eivät olleet yllättäen yhtä energiset, mutta traumoja ei juurikaan syntynyt. Toiveena olisikin olla myös vuoden 2015 Approssa työntekijänä!

Kommenttiboksiin saa kertoa omia Appro-kokemuksiaan tältä tai joltain muulta vuodelta.

Olen 94-syntynyt, lukion jälkeen suoraan vieraaseen kaupunkiin yliopistoon lähtenyt tyttö. Alunperin kotoisin Suomen nuukimmasta kolkasta, Laihialta (sijaitsee muuten Vaasan vieressä, jos ei paikkakunta muuten sano mitään).

Jätä vastaus