Hallitus ja jaostot,  Viimeisimmät,  Yleinen

PÖRSSIN HALLITUS 2023 – VIESTINTÄVASTAAVA

Moikka!


Mun nimi on Elena Lokio ja olen Pörssin viestintävastaava ja sihteeri. Lisäksi pestiin kuuluu
useiden excursioiden järjestäminen.


Viestinnän johtamisen pääaineopiskelijana ideoita oli ehtinyt kehittyä pestiin liittyen melko
paljon, ja viime vuoden hommat Kapprotiimissä sytytti idean hakea hallitukseen. Vaikka
valmista osaamista ei ihan älyttömästi ollutkaan, niin onneksi tässäkin on idearikkaalla
mielellä, kokeilunhalulla ja muiden kanssa yhteistyötä tekemällä päästy aika pitkälle! Uskoin
myös pestin täyttävän työkalupakkia työelämän taitojen suhteen, ja tässä vaiheessa vuotta
on kyllä todettava, että tästä on saanut ihan tosi paljon oppeja sekä järjestelmäosaamista
tuleviin töihin.


Ai viestintä + sihteeri samassa pestissä?


Viestintävastaavan näkemys Pörssin toimintaan on hyvin laaja, ja mielestäni tässä sihteerin
hommat ja viestintävastaavan tehtävät tukevat tosi hyvin toisiaan. Sihteerin tehtävien sekä
kokoustamisen kautta pysyy pakostakin ajan tasalla jokaisen sektorin kuulumisista, joka
puolestaan auttaa pitämään viestinnän langat käsissä! Hyvänä esimerkkinä on fuksiviikot,
sillä kokousten ja niiden suunnittelun vuoksi oma hahmotus fuksiviikoista kokonaisuutena oli
melkoisen hyvä, ja tämän ansiosta fukseille viestiminen ja sen suunnittelu yhdessä
mediavastaavan kanssa sujui helposti.


Viestintävastaava ja mediavastaava toimivat muutenkin monessa asiassa käsi kädessä, tai ainakin
rinnakkain: fuksihypen lisäksi on vedettävänä yhteinen jaosto, suunnitellaan vapun viestintää
ja vastataan Viestijät & Kylterit-yhteistyöstä. Toki viestintäkin pelaa parhaiten, kun tiedämme
toistemme suunnitelmat, ja varmistamme että viestintä kulkee yhdessä linjassa. Tässä mulla
onkin käynyt tuuri, sillä meidän mediavastaavan Aadan kanssa puuhaaminen on aina
hauskaa!


Mitä viestintävastaavan hommat käytännössä on?


Viestintävastaavalla on vastuu monesta Pörssin sisäisestä kanavasta. Omalle
vastuualueelleni menee Pörssin sähköpostiviestintä, verkkosivut sekä Telegram-ryhmät,
jonne olen tänä vuonna siirtänyt viestintää Facebookista. Tässä touhussa hauskaa on se,
että omia kehitysideoita pääsee aina toteuttamaan jos vain intoa löytyy! Omana hallitusvuotenani itselle
tärkeitä juttuja oli Facebookista hiljalleen Telegramiin siirtyminen sekä se, että viestintä
tapahtuu kaikessa suomeksi ja englanniksi, ja mielestäni näissä ollaankin päästy paljon
eteenpäin!


Kivaa vastapainoa viestinnälle ja sihteröinnille vuoteen tuo excut. Vuoden legendaarisimpia
tapahtumia ovat olleet superhauska Rukan excu sekä yhdessä yrkkien kanssa rakennettu
fuksiexcu. Näissä on päässyt toteuttamaan omia visioita ja kokeilemaan uutta, ja mulle nämä
on olleet vuoden kohokohtia! Lisäksi excuja on tehty eri tapahtumiin, kuten Särkän Märkään
ja Hämeenkadun approille.


Miksi sun kannattaisi hakea viestintävastaavaksi?

Aloitan kliseellä, ja sanon: ihmisten, kokemusten ja Pörssin vuoksi. Tässä pestissä opit ihan
super paljon käytännön osaamista työelämää varten, pääset kokeilemaan ideoitasi sekä
toimimaan tiimissä ihan uudella tavalla. Lisäksi ainakin mulle hallitusvuosi on tarjonnut niin
paljon unohtumattomia kokemuksia, uusia ystäviä ja kasapäin muistoja, että tässä vaiheessa
alkaa jo hiipiä haikeus vuoden loppumisesta.
Jos sulla tulee mitään kysyttävää, niin mulle saa laittaa viestiä tai tulla nykäisemään hihasta,
mielelläni jutustelen pestiin liittyen <3

Elena Lokio

Viestintävastaava 23

Jätä vastaus