Hallitus ja jaostot,  Viimeisimmät,  Yleinen

Pörssin hallitus 2022 – tapahtumavastaavat

MITÄ: Pörssin tapahtumavastaavat 

MISSÄ: Jyväskylän kauppakorkeakoulun opiskelijoiden ainejärjestössä 

MILLOIN: 1.1.2022-31.12.2022 


MIKSI: Koska Pörssin tapahtumat ovat parhaita 

Eli olemme siis Leevi Leijon ja Oona Kukkola ja olemme olleet Pörssin tapahtumavastaavat eli tapsat kohta vuoden, (huhhuh aikahan menee nopeasti). Meidän tehtäviin kuuluu yllättävästi tapahtumien järjestäminen, tiedän yllättävää.  Järjestämme siis vuoden ympäri erilaisia tapahtumia joihin kuuluu mm. Vappu, fuksiviikot ja Poikkarit. Tapahtumavastaavia eli meitä tapsoja on siis kaksi, koska kyllä työtäkin riittää. Onneksi meidän apuna toimii myös iki-ihana viisihenkinen tapahtumajaosto, joka auttaa meitä niin suunnitteluvaiheessa, kuin myös tapahtumapäivinä – tapahtumasektori toimii äärettömän tiiviinä tiiminä, ja jaoston kanssa työskentely onkin ollut yksi meidän lempparihommista tässä pestissä. 

Tapsojen tehtävät voidaan jakaa kahteen eri alueeseen joista ensimmäinen on Pörssin omat tapahtumat kuten, Pörssin sitsit, fuksiviikon omat tapahtumat ja esim Vapun omat tapahtumat. Toinen kokonaisuus on Poikkitieteelliset Haalaribileet ja kaikki niihin liittyvä. Näistä kahdesta kokonaisuudesta koostuu tapahtumavastaavien työt. Hoidamme tapahtumien koko elinkaaren, johon kuuluu mm. ideointi, markkinointi, viestintä, budjetointi, sekä tietenkin itse tapahtumapäivänä kaikenlaisten tulipalojen sammuttelu. Tapahtumavastaavan roolissa onkin kertynyt mieletön määrä hyödyllisiä työelämätaitoja hauskanpidon rinnalla. 

Olemme siinä mielessä olleet onnekkaita, että niinkin pieni asia kuin koronavirus vaivasi meitä vain muutaman kuukauden. Ensimmäiset Poikkarithan järjestettiinkin jo maaliskuussa pienen jännityksen kera. Muuten olemme päässeet järjestämään kaikki perinteiset tapahtumat, joita ei ole vähään aikaan päästy järjestämään kuten Winter Classicin, Pörssin Speksin, Sun deck -sitsit ja fuksiaiset. Yksi parhaimmista asioista tässä pestissä onkin ollut Pörssin perinteisten tapahtumien takaisin tuominen.  

Teksti: Leevi Leijon ja Oona Kukkola Kuva: Iida Kortevaara ja Terhi Halmetoja

Jätä vastaus