PÖRSSIN HALLITUS 2021 – JUHLAVASTAAVA

Moikka! Nimeni on Salla Suomalainen ja olen kolmannen vuoden markkinoinnin pääaineopiskelija. Alkujaan olen lähtöisin Varkaudesta, mutta Jyväskylässä olen asustellut jo muutaman vuoden. Kuluvana vuonna olen toiminut Pörssin hallituksessa juhlavastaavana ja nyt pääsenkin kertomaan, että mitä kaikkea pestini oikein pitää sisällään 🙂

Mistä pesti koostuu?

Juhlavastaavan vastuulle kuuluu Pörssin kahden suurimman tapahtuman järjestäminen, Pörssin perinteisen rinneriehan ja vuosijuhlien. Rinnerieha on maaliskuun puolenvälin tienoilla järjestettävä talvitapahtuma, johon saapuu opiskelijoita Jyväskylästä ja myös muualta Suomesta. Pörssin vuosijuhlat taas sijoittuvat vuosittain marraskuun alkuun ja tapahtuma itsessään on monelle Pörssiläiselle vuoden kohokohta. Käytännössä siis juhlavastaava toimii projektivastaavana näiden tapahtumien järjestämisessä.

Rinnerieha ja vuosijuhlat ovat keskenään erilaiset tapahtumat, mutta niiden taustalla tehtävä työ on pitkälti hyvin samanlaista. Molemmat projektit aloitetaan suurien linjojen päättämisellä ja tapahtumapäivän sisällön pohtimisella. Tämän jälkeen muun muassa organisoidaan käytännön järjestelyjä, suunnitellaan markkinointia ja viestintää, rekrytään tiimejä ja pyöritellään budjetteja kuntoon. Juhlavastaavan pestissä pääsee myös tekemään yhteistyötä monien eri tahojen ja myös Pörssin sektorien kanssa. Juhlavastaavan työ onkin suurilta osin organisoimista, asioiden selvittelyä, delegoimista ja aikatauluttamista. Näitä taitoja olen päässyt myös tänä vuonna monipuolisesti kehittämään. Ison kokoluokan tapahtumia ei toki aivan itse tarvitse järjestää eli apua ja tukea olen saanut sen verran kuin tarvitsee!

Miten vuoteni juhlavastaavana on sujunut?

Vuosi juhlavastaavalla normaalisti lähtee käyntiin Pörssin perinteisen rinneriehan suunnittelulla. Tilanne koronan kannalta oli vielä aivan alkuvuodesta kysymysmerkki rinneriehan suhteen, joten suunnittelut eivät omalla kohdallani edenneet normaalilla tavalla verrattuna edellisiin vuosiin. Loppujen lopuksi emme harmillisesti voineet järjestää rinneriehaa, sillä pandemia oli edelleen päällä pahasti maaliskuussa. Pääsin silti kokemaan mitä rinneriehan taustalla oikein tapahtuu ja olin muiden tapahtumien ja projektien suunnittelussa mukana eli peukaloita ei onneksi tarvinnut pyöritellä keväälläkään.

Nyt syksyn agendana onkin sitten järjestää Pörssin 53. vuosijuhlat marraskuun alussa. Suunnittelut lähtivät aktiivisesti käyntiin heti kesästä/alkusyksystä, ja nyt vuoden odotetuimpaan päivääni onkin aikaa enää alle kuukausi. Omat ensimmäiset Pörssin vujut on vielä kokematta, joten on ollut mielenkiintoista ja opettavaista olla järjestämässä kyseistä tapahtumaa. Onnekseni myös kokeneemmat Pörssiläiset aina auttavat, kun apua on tarvitaan. On ollut palkitsevaa nähdä, kuinka kokonaisuus ja sittemmin yksityiskohdat ovat hahmottuneet projektin edetessä. Mielestäni yksi hienoimmista jutuista on ollut myös päästä suunnittelemaan vuosijuhlaviikon tapahtumia, joita on päivittäin vuosijuhlaviikolla. Vujujännä alkaa olemaan ilmassa!

Tapahtuman järjestämiseen liittyvät taidot ovat kehittyneet valtavasti viimeisimmän vuoden aikana ja olen oppinut vuoden aikana kiitettävästi organisoimaan asioita. Vuoteni hallituksessa on ollut opittujen asioiden lisäksi kokonaisuudessaan aivan huikea ja iso kiitos siitä kuuluu tietysti aivan ihanille hallituskavereille <3 Hallitushommat ei ole pelkkää puurtamista ja nauttimaankin pääsee tässä hommassa! Mukaan tarttuu ihanat muistot ja ystävät. Itse pohdin hakemista melko paljon siinä pelossa, ettei aikaa riittäisi muihin hommiin. Toisin kuitenkin kävi eli ei se hallitushomma koko aikaa vie ja opiskelut saa myös hyvin hoidettua hallitushommien ohella. Onneksi siis hain.

Eli mikäli sua kiinnostaa yhtään hakea, suosittelen rohkeasti hakemaan ja multa voi myös juhlavastaavan hommista tulla kyselemään. Väittäisin, että tää on ollut yliopistouran parasta aikaa.

Teksti: Salla Suomalainen / Kuva: Krista Pakalen

You must be logged in to post a comment