Tapahtumat

Fuksiviikot muuna kuin fuksina

Fuksiviikot – joka opiskelijan railakas aloitus opiskelijaelämään. Jokainen meistä on päässyt kokemaan nämä syksyn ensimmäset viikot muistaen enemmän tai vähemmän niistä. Kaikissa niissä on kuitenkin ehdottomasti yhteistä pieni jännitys, uudet ihmiset mutta myös hyvä meininki. Entäs kun fuksiviikkoja viettää jo viidettä tai kuudetta, tai laskutavasta riippuen jopa seitsemättä vuotta putkeen? Mihin tapahtumaan on edelleen päästävä niin monen vuoden jälkeen, mistä fuksiviikkojen vetovoima johtuu ja tuleeko kiintiö yksinkertaisesti vain täyteen jossain vaiheessa opiskelua. Näihin ihmetyksen aiheisiin sain vastauksia varmasti monien opiskelijoiden fuksiviikkojen aikana tutuksi tulleelta Aapo Okkolalta.

 

Miltä fuksiviikot tuntuu näin monen vuoden jälkeen?

– Fuksiviikot tuntui ajatuksena jo monta kertaa nähdyiltä ja koetuilta jotenkin sellaisilta, että vanha ei jaksa enää. Kuitenkin vielä rupesi virtaamaan, kun näki fuksien innon, vaikka ei enää pyörikään ihan yhtä aktiivisesti tapahtumissa kuin ennen. Jotenkin tuli hyvä mieli nähdä tyyppejä, joille kaikki tulee täysin uutena.

Millainen oli fiiliksesi omina fuksiviikkoinasi?

– Ekat fuksiviikot… Jotenkin se hämmennys, että onko tämä todellista. Miten voi tavata näin paljon hyviä tyyppejä näin lyhyessä ajassa sekä bileet olla näin hyviä? Omat aikaisemmat alkoholin nauttimiset keskittyneet vain Puumalan Hoviin.

Mitkä fuksiviikot olet kokenut kaikista parhaimmiksi?

– Omat ensimmäiset on aina parhaat, ei siitä pääse mihinkään. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä.

Mitä tapahtumaa fuksiviikoilta et vieläkään haluaisi jättää välistä?

– Sitsit!!!

Onko jokainen vuosi kuitenkin ollut sinulle erilainen?

– On, sillä joka vuosi ihmiset vaihtuu ainakin vähän.

 

Aapon vinkki nuorille: Tutustukaa ihmisiin ja olkaa kiinnostuneita uusista ihmisistä!

 

Odotatko aina yhtä innolla uuden lukuvuoden alkua?

– Aina yhtä innolla joo, mutta innon kohteeni vaihtelevat. Nyt nimittäin alkaa jo kiinnostamaan valmistuminen sekä kurssien suorittaminen.

Mikä on mielestäsi muuttunut omista fuksiviikoistasi nykyisiin?

– Ihmiset ovat nuorempia kuin minun aikaan.

Nähdäänkö sinut Aapo vielä ensi vuoden fuksiviikoilla?

– Hahhah, eiköhän kaikki hyvä lopu aikanaan, jopa Padre. 😀

 

10897914_10153077226449183_77677834883483135_n

11998550_10153589804384183_385051126_n

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoista koostuva abitiimi. Yhteystiedot: abicrew@porssiry.fi

Yksi kommentti

Jätä vastaus