Vuosijuhlat kulissien takaa
Vuosijuhlat, ne paljon puhutut mystiset bileet, joihin fukseilla ei yleensä ole asiaa… Paitsi jos on valmis laittamaan itsensä likoon ja toimimaan aputyöläisenä. Tämä oli käsitykseni illan pippaloista ennen, kuin sinne järjestelemään pääsin. Jälkeenpäin voin kuitenkin todeta, että fuksina sneak peak iltajuhlaan oli ennen kaikkea mielettömän arvokas ja opettavainen kokemus.
Iltajuhlaa edeltävinä viikkoina askartelutaidot kehittyivät itse kullakin järjestelijällä, kun Selkkari aina aika ajoin muutettiin pieneksi työpajaksi. Nimikyltit, lahjapussukat, timantit… kaikki tuli olla valmiina hyvissä ajoin ennen h-hetkeä.
Juhlapäivänä järjestely alkoi iltapäivällä, kun autoon pakattiin kukkaloisto monine muine tärkeine tamineineen. Cumulus Hotel Laajavuoreen saavuttuamme vastassa oli mahtipontiset ulkotulet ja kutkuttava jännitys alkoi vallata mielen. Illasta oli tulossa upea ja meillä tiimiläisillä tulisi lopulta olemaan vastuu siitä, että kaikki sujuivat juhlavastaavamme Anskun ohjeiden mukaan.
Paikanpäällä ei ollut varaa hölläillä. Juhlavieraiden nimet vilisivät silmissä, kun jokaiselle osaanottajalle oli löydettävä oma paikka. Tästä helpohkon tuntuisesta järjestelyhommasta äityikin monen kommelluksen seurauksena hetki hetkeltä stressaavampi tuokio. Tehokkaan tiimityön tuloksena kukin lappunen löysi kuitenkin lopulta paikkansa ja etsinnän sekä pohdinnan jälkeen myös plaseeraukset saatiin esille. Valokuvaustila, photobooth ja narikka valmiina, mainoskolmiot, vessakorit ja panderollit esillä…
Iltajuhla oli valmis alkamaan ja pukuloisto täyttikin nopeasti hotelliravintolan. Oli hauskaa nähdä muun muassa tutoreitamme viimeisen päälle laittautuneena. Tuli vain mieleen, kuinka opintojen alussa kuvitteli ettei tutorit todellakaan voi käyttää muuta kuin haalareita ja tutorpaitaa… Ensimmäinen shokki tulikin muutama viikko tästä, kun tajusi, että nyt pitäisi tunnistaa heidät yliopiston käytävillä ilman kauas hehkuvia valkoisia haalareita normaaleissa arkivaatteissa ?! Saatikka nyt sitten tuona iltana upeissa iltapuvuissa ja frakeissa. Kyllä fuksi oli jälleen ymmällään.
Vieraiden löydettyä useiden kehoitusten jälkeen paikoilleen juhla sai vihdoin alkaa. Meillä tiimiläisillä oli edessä illan jännittävin sekä rennoin osuus eli juhlasalin reunamilla patsastelu sekä tarvittaessa juhlavieraiden ohjeistaminen. Ravintolatyöskentelijöiden aloittaessa kuskaamaan vieraille herkullisia alkuruokia alkoi tiimiläistenkin vatsatkin murisemaan. Tilannetta ei auttanut illan ruokalistan ihastelu tai omien eväiden maistelu. Tästä tuleville tiimiläisille ohjeeksi siis; Ellet halua kiusata itseäsi illan aikana, ota evääksi jotain muuta kuin kaupanhyllyn halvin ja mauttomin proteiinipatukka. Ruuantuoksua pakoon ei ole mahdollista päästä!
Pienen piinan jälkeen oli ensimmäisen tauon aika ja pomppasimme takaisin töihin. Taukojen aikana tehtävät koostuivat niin narikan hoitamisesta kuin boomareidenkin vahtimisesta. Marsalkan sauvasta huolehtimisen tärkeyttä oli painotettu kovasti jo viikkoja ennen iltajuhlan alkua. Kuitenkin ensimmäisen kerran, kun allekirjoittanut tajusi tuota paljon puhuttua sauvaa katsoa, jäljellä oli enää lähinnä paksummalta jumppakepiltä näyttävä puinen sauva. Taisi tämän vuoden marsalkalla olla hieman enemmän voimaa sauvaa maahan paukautellessaan. Meidän tiimiläisten onneksi tällä saattoi kuitenkin oli osaa siihen, että vaarallisilta varastusyrityksiltä vältyttiin. Toivottavasti ensi vuoden 50-vuotisjuhliin sauva palaa takaisin korjattuna ja entistäkin hohdokkaampana!
Vieraiden juhlatunnelman noustessa tajusi konkreettisesti myös sen, miksi Ansku oli pakannut meille jos minkämoisia tarvikkeita mukaan. Opimme, että koskaan ei voi olla varma millaisia tavaroita rankka juhlistelu tulee vaatiimaan. Kyselyitä tuli aina hakaneuloista, mystisiin kadonneisiin narikkalappuihin kuin terottimiinkin.
Iltajuhlan loppupuolella pidetty palkintojen- ja tunnustustenjako lukuisine puheineen oli jotain, mikä todella kosketti ja paljon. Oli hämmentävän hienoa kuulla vanhempien vuosikurssien opiskelijoilta, millaisia tarinoita heillä oli Pörssin toiminnasta ja opiskeluaikojensa kohokohdista kertoa. Tuli aivan kylmät väreet, kun tajusi että pitkien haaveiluiden jälkeen, minäkin pieni fuksi todella olen päässyt osaksi tätä kaikkien puhujien mainitsemaa yhteisöä. Kylmäksi ei tosin jättänyt luottokuskimme Tepinkään puhe. Eli jos ikinä pääset vuosijuhliin tavalla tai toisella, niin tuo hetki illan myöhäisestä ajankohdasta huolimatta kannattaa kuunnella tarkkaavaisuudella!
Juhla päättyi tyylikkäisiin tansseihin Puhkupillien säestämänä. Juhlijoiden vauhdikkaat tanssiaskelet ja iloinen tunnelma siivittivät tiimiläisetkin nopeaan loppusiivoukseen. Kun viimeisetkin vieraat oli illan päätteeksi saatu busseihin oli siivoustyömme viimesilausta vaille valmis. Pitkän päivän päätteeksi uni ei kuitenkaan maittanut aivan toivotunlaisesti, sillä ajatus seuraavan päivän silliksestä pyöri jo mielessä.
Ei voi muuta tähän loppuun todeta kun, että olipahan mukavaa päästä “palvelemaan” ja auttamaan vanhempia opiskelijoita tässä hienossa juhlassa. Juhlavieraat olivat niin ystävällisiä meitä tiimiläisiä kohtaan, että sana ”työ” tuntuu kaukaiselta tuota hetkeä jälkeenpäin ajatellessa.
Tämän kokemuksen johdosta unelma ensi vuoden 50-vuotis vujuille pääsystä elää ja vielä vahvempana, joten eikai tässä auta, kun lähteä harjoittelemaan, miten nopeasti sitä F5 voi näpyttää.
-Henna Mäkiaho
