Vieraskynä,  Yleinen

NESU-Jyväskylä ja hallitushaku

Aika on koittanut.

NESU-Jyväskylän hallitushaku on vihdoin auki! Nordiska Ekonomie Studerandes Union eli tuttavallisemmin NESU on paras keino päästä tutustumaan muihin kylterikaupunkeihin niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa. Tapahtumia järjestetään joka viikko ympäri Suomen. Hallitusvuosi opettaa paljon, mutta sitäkin tärkeämpää on verkostoituminen ja mahdollisuus uusiin uskomattomiin kokemuksiin. Heti hallitusvuoden alussa pääsette tutustumaan muiden kaupunkien NESU-hallituksiin perinteisessä Dagen-tapahtumassa. Sen lisäksi, että oma tuttavapiiri kasvaa eksponentiaalisesti, teillä on myös aito mahdollisuus päästä toteuttamaan hulluimpiakin ideoitanne. Kuluneena vuonna NESU-Jyväskylä järjesti kolmet unohtumattomat sitsit, osallistui aktiivisesti fuksiviikkoihin, vieraili muiden kylterikaupunkien tapahtumissa, sekä edusti NESU-semmassa Helsingissä ja Islannissa.

Puheenjohtaja
Puheenjohtaja toimii koko yhdistyksen kasvoina. Tärkeimpinä tehtävinä on yhdistyksen toiminnan koordinointi, edustaminen ja uuden ideointi. Eikä puheenjohtaja mistään norsunluutornista ole pelkästään käskyjä jakamassa vaan ahkerasti mukana järjestämässä tapahtumia muiden hallituslaisten kanssa! Parasta tässä hommassa on se, että pääsee tekemään just niitä asioita yhdistyksen eteen mitä itse haluaa. Ajallisesti on myös mahdollista puuhata vuoden aikana paljon kaikkea muuta, jos niin haluaa! Puheenjohtajana pääsee myös antamaan näkemyksiään NPV:ssä (NESU-Puheenjohtajien Verkosto).

Varapuheenjohtaja
Varapuheenjohtajan puuha on hallituksen vapain pesti, ja antaa tilaa omalle ideoinnille ja muiden jeesaamiselle. Itselle tärkeimpiä juttuja ovat olleet tapahtumien ideointi ja toteuttaminen yhdessä tapahtumavastaavan kanssa. VPJ on yleinen nakkikone eli esimerkiksi ufo-liukurin metsästys lumipyryssä, löytötavaroiden palauttelu ympäri Suomea ja tekstien kirjoittelu NESUn nimissä ovat tulleet tutuiksi. Tänä vuonna VPJ:n puuhaan kuului myös kodin uhraaminen toimistoksi ja varastotilaksi. Kuten kaikilta hallituksen jäseniltä, myös VPJ:ltä odotetaan aktiivista edustusta kaiken maailman riennoissa kuten sitseillä, semmoissa tai vaikkapa dageneilla.

Tiedottaja
Tiedottajan tehtävä on pitää jäsenistö ajan tasalla kaikista tulevista NESU-tapahtumista. Tiedottajalle lävähtää kutsut muiden kaupunkien tiedottajilta, jonka jälkeen tiedottaja pistää kutsun jäsenille eteenpäin. Kutsuja ja ilmoittautumisia tulee paljon, joten on tärkeää pitää kiinni päivämääristä. Tänä vuonna otettiin ensimmäistä kertaa mukaan kutsujen kustomointi Mailchimpillä. Pestissä on edelleen paljon kehitettävää, eli tuleva tiedottaja pääsee varmasti toteuttamaan visuaalisuuttaan haluamallaan tavalla.

Markkinointivastaava
Vuosi NESU-Jyväskylän markkinointivastaavana koostui pitkälti tapahtumien bannereista Photoshopin avustuksella, Facebook-tapahtumista sekä somepäivityksistä Facebookissa ja Instagramissa. Pääsin ideoimaan ja toteuttamaan myös muutamia haalarimerkkejä. Tapahtumat järjestettiin tietysti koko hallituksen kanssa yhteistuumin, aina askarteluja ja loppusiivousta myöten. Markkinointivastaavan pestiähän ei NESU-hallituksessa ole nähty ennen tätä vuotta, minkä vuoksi onkin hyvä muistaa, että mikäli et löydä tässä esiteltävistä pesteistä sitä omaa juttuasi, aina saa ehdottaa uutta ja omiin mielenkiinnonkohteisiin istuvaa pestiä!

Tapahtumavastaava
Tapahtumana vastaavana olen päässyt organisoimaan, ideoimaan ja olemaan vastuussa NESU-Jyväskylän tapahtumista. Tapahtumien järjestäminen vaatii panostusta koko hallitukselta, ja työntäyteisinä sitsipäivinä tiimityötaidot ja organisointikyky ovat kultaa. Tapahtumavastaavan pestiin kuuluu useita tehtäviä: ostoslistoja, ruokatilauksia, aikatauluja, näin muutamia mainitakseni. Tärkeintä on pitää langat käsissä ja huolehtia, että tapahtumapäivänä kaikki sujuu suunnitellusti.

Talousvastaava
Talousvastaavan pestiin kuuluu NESU-Jyväskylän taloudesta ja rahavirroista huolehtiminen yhdessä puheenjohtajan kanssa. Käytännössä vastuullani on muun muassa yhdistyksen maksuliikenne, toiminnan budjetointi ja kirjanpito. NESUn toiminta ei ole miljoonabisnestä, joten turhaan ei kannata jännittää riittävätkö taidot taloudesta huolehtimiseen – päinvastoin, vuosi ”rahamestarina” on kasvattanut mielenkiintoa talouden hallintaa kohtaan, ja opettanut paljon. Talousvastaava osallistuu kaikkien muiden hallituslaisten tapaan sitsien järjestämiseen, juhlavieraiden viihdyttämiseen ja bilettämiseen. Kyse ei ole siis kuivasta, vaan märästä vuodesta.

Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi seuraavasta linkistä 25.11 kello 23.59 mennessä.
https://goo.gl/forms/Ms2bZbXWy6rPFOgx2

Kaikki hakemukset julkaistaan NESU-Jyväskylän sähköpostilistalla ja NESU-aktiivit Facebook-ryhmässä, jotta jäsenistö voi tutustua hakijoihin etukäteen. Syyskokouksessa 28.11. valitaan uusi hallitus siten, että ensin äänestetään puheenjohtaja. Tämän jälkeen jokainen hakija pääsee lyhyesti kertomaan, ketä he ovat ja miksi juuri heidät kannattaisi valita. Tänä vuonna painoarvo on hakemuksella, joten täytä se huolella. Lopuksi uusi hallitus valitaan suljetulla lippuäänestyksellä. Hallituksen tehtävät jaetaan tammikuussa 2019, kun hallitus järjestäytyy ensimmäisen kerran.

Nähdään syyskokouksessa!

Teksti: NESU-Jyväskylän hallitus
Kuva: Juho Ranta-Ylitalo

Jätä vastaus