Hallitus ja jaostot

Varapuheenjohtajan elämää

img_5872

Hyvää huomenta! Nopean aamupalan jälkeen suuntasin kohti pakollista henkilöstöjohtamisen demoa. Aikainen aamu ei ikinä tunnu kivalta, mutta mentävä oli. Tiesin jo etukäteen, että viikko tulee olemaan kiireinen ja osan VPJ:n rutiinihommista tein edellisellä viikolla. Omia selkeitä tehtäviä on muihin sektoreiden verrattuna vähemmän. Eniten näistä rutiinitehtävistä aikaa kuluu laskujen maksuun ja niiden kirjaamiseen kirjanpitoon = ostoreskontran hoitoon.

Muuten asioita pystyy hoitamaan yrittäjämäisellä otteelle, aina silloin kun itselle parhaiten sopii. Uutta asiaa tulee monelta eri osa-alueelta ja tästä oma utelias luonteeni elää! Tehtävänkuvaan vaikuttaa paljon myös yhdistyksessä parhaillaan käynnissä olevat asiat, mutta paljon omalla tekemisellä voi vaikuttaa homman sisältöön.

Demosta päästyäni söin nopean lounaan Piatolla ja suuntasin toimistolle. Kuppi kahvia ja kävin sähköpostien kimppuun. Toimistolla onkin mukava tehdä aina hommia, vaikka varmasti tehokkaammin ne onnistuisi aivan jossain muualla. Tällä viikolla oli käynnissä Asiaviikko, jonka toteutus oli puheenjohtajasektorin käsialaa eli organisoimme tämän yhdessä Joonaksen kanssa. Mikkosville kävi hakemassa munkit iltaa varten ja ennen tapahtuman alkua viriteltiin auditorio valmiiksi ja keitettiin kahvit. Paikalle saapui 130 silmäparia, great succes! Tämän jälkeen kävin vielä kaupan kautta hakemassa iltapalaa ja otin rennosti.

Mitä tästä sitten oppii?

Pitkät perinteet omaavan ainejärjestön sisään on rakentunut jo melkoinen määrä tavaraa, jonka pyörittämiseen tarvitaan muutakin kuin kiva hallituspaita. Yhteistyö puheenjohtajan ja muun hallituksen kanssa on yksi olennaisimmista jutuista. Muut konkreettiset taidot oppii matkan varrella. Vaikea ajatella, että tätä hommaa on tehty joskus ilman WhatsAppia! Päävastuu toiminnasta on puheenjohtajalla, mutta varapuheenjohtajana pääsee näkemään koko yhdistyksen toiminnan laajan skaalan.

Miksi tätä sitten tekee?

Onhan tässä vähän oma lehmä ojassa, että oppisin työelämässä tarvittavia taitoja opintojen ohessa ja pääsisin urallani eteenpäin. Halusin teoreettisen opiskelun rinnalle myös käytännön kokemusta erilaisista jutuista. Aika siistiä, että meil on tällänen ainejärjestö, missä sitä voi hankkia! Jokainen on kuitenkin loppupeleissä vastuussa siitä, mitä se käytännön osaaminen ja kokemus oikein on.

Mutta ikävää tässä toiminnassa olisi kuitenkin olla mukana, jos kukaan ei ikinä kävisi missään eikä ketään kiinnostaisi mikään. Tämä ympäristö missä Pörssi toimii, on täynnä hienoja ihmisiä ja persoonia niin nuoremmista sukupolvista aina vanhempiin tieteenharjoittajiin ja yhteistyökumppaneihin yritysmaailmasta. Erilaisia tarinoita erilaisista taustoista, joista jokaisesta voi oppia jotain. Ei tätä kukaan jatkaisi tehdä, jos tämä ei olisi kivaa ja meininki sitä mitä se on!

-Ville

Jätä vastaus