Pörssin nuoret yrittäjät: Henri
Valoa pimeyteen
Lovira Oy, Henri Koski, 3 vuoden opiskelija, pääaine markkinointi
Viime keväänä fundeerattiin opiskelija kollega Juho Neuvosen kanssa, että tämä Suomen pimeydessä tarpova väsynyt kansa tarvis hiukan lisää virtaa. Tämän ajatuksen ympärille perustettiin useiden aasinsiltojen ja neuvotteluiden jälkeen kansainvälinen jälleenmyynti yritys. Lovira Oy oli saanut alkunsa.
Lovira jälleenmyy tällä hetkellä ainoana toimijana Pohjoismaissa kirkasvalolaseja, innovaatioita jonka avulla voidaan helpottaa pimeydestä johtuvaa väsymystä tehokkaammin ja helpommin, kuin koskaan aikaisemmin. Tästä väsymyksestä kärsii tietoisesti tai tietomattaan jopa kolmannes suomalaisista vuosittain. Isot ovat siis markkinat. Yrityksen tuotteen myynti tapahtuu hyvin pitkälti verkkokaupan kautta, jonne ostajat ohjataan monipuolisten markkinointitoimenpiteiden avulla.
Yrittäjyys on ollut aina vahvana veressä itsellä, kuin myös yhtiökumppani Juholla. Molemmat on tehnyt töitä perheyrityksissä nappulasta saakka ja ymmärtää, minkälaisia eväitä eväsrasiassa on oltava, jos haluaa menestyä itse viitoittamallaan polulla. Vaaditaan monipuolista osaamista ja jatkuvaa uuden oppimisen nälkää. Kaikista eri liiketoiminnan osa-alueista on ymmärrettävä vähintään perusasiat. Iso pensseli on pysyttävä lujasti käsissä, jotta voi maalata uuden yrityksen tulevaisuuden kuvan ja sen, miten sinne päästään.
Tärkeintähän yrittäjyydessä on tehdä sitä, mistä todella pitää. Se onko liiketoiminta todellinen intohimo vai pelkästään rahan ansaitsemistapa määrittää loppupeleissä kuitenkin menestyksen tason. Itse olen aina ollut kiinnostunut markkinoinnista, ihmisten käyttäytymisen ymmärtämisestä, sekä siihen vaikuttamisesta. Oman jälleenmyynti yrityksen kanssa ja uuden tuotteen markkinoille lanseerauksessa pääsen tekemään kaikkea sitä, missä sydän on mukana.
Olen myös aina arvostanut suuresti terveyttä ja niitä yksinkertaisia arkisia tapoja, joilla sitä voidaan edistää tehokkaasti. Nämä terveyttä edistävät peruspilarit voidaan jakaa kolmeen: Liikunta, ruokavalio ja uni. Loviran yhtenä missiona on parantaa ihmisten yöunia. Kirkasvalolla voidaan tutkitusti tahdistaa ihmisen sisäistä kelloa vastaamaan päivittäistä uni-valverytmiä. Kun sisäinen kello on tahdissa uni-valverytmin kanssa, aamulla herääminen on helpompaa ja illalla uni tulee nopeammin luonnostaan. Kesäisin auringonvalo tahdistaa tätä sisäistä kelloa ja pitää myös ihmisten vireystilaa yllä. Talvisin aurinko ei juurikaan paista ja tästä aiheutuu sitten monille väsymystä, huonompaa mielialaa kuin kesäisin jne. Lisää aiheesta osoitteessa www.lovira.fi.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että Loviran takana on intohimoiset yrittäjät, jotka haluavat auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja siinä samalla tehdä sitä kuuluisaa bisnestä.
Lähteet:
https://www.terve.fi/artikkelit/hoitokeinot-kaamosvasymykseen-ja-masennukseen