PÖRSSIN HALLITUS 2023 – TALOUSVASTAAVA
Moi! Mun nimi on Matias Winter. Olen kotoisin Iisalmesta ja opiskelen tällä hetkellä 3. vuotta taloustieteitä. Kuluneen vuoden olen toiminut Pörssin hallituksessa talousvastaavana. Pesti ei näy monelle pörssiläiselle varmastikaan hallituksen toiminnassa kovin näkyvästi, mutta on sitäkin tärkeämpi koko ainejärjestön toimivuuden kannalta. Seuraavaksi kerron, mitä pesti kokonaisuudessaan sisältää.
Vuosi alkaa talousarvion tekemisellä yhdessä muiden sektoreiden kanssa. Talousarvion ansiosta kokonaiskuva vuoden arvioiduista tuloista ja menoista selkeytyy, ja tulevan vuoden taloudellinen suunnittelu sekä muiden hallituslaisten konsultointi helpottuu. Talousarviota päivitetään kesäkuussa välitinpäätöksen yhteydessä, mikä onkin oiva tilaisuus päästä reflektoimaan vuoden alkupuoliskon arvion paikkaansa pitävyyttä. Talousarvion lisäksi talousvastaavan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu tilinpäätöksen rakentaminen seuraavan vuoden alkupuolella. Tilinpäätöksen tarkastaa tilintarkastaja ja valmis tilinpäätös esitellään yhdistyksen kevätkokouksessa yhdessä seuraavan talousvastaavan rakentaman talousarvion kanssa. Näiden tehtävien lisäksi, pestin sisäisiin tehtäviin kuuluu kuukausittainen kirjanpito, myyntireskontra ja muiden hallituslaisten auttaminen budjetoinneissa sekä taloudellisessa suunnittelussa. Kiireisintä aikaa talousvastaavalle on ehdottomasti vappu ja syksy kokonaisuudessaan. Tällöin talousvastaava pääsee olemaan mukana suurten tapahtumakokonaisuuksien suunnittelussa ja laskutuksessa. Suurten tapahtumien aikaan Pörssin taloudellinen kurinalaisuus korostuu, ja talousvastaava yhdessä puheenjohtajiston kanssa on omilta osin vetelemässä naruista ja kertomassa, miten asioita tulisi hoitaa talouden kannalta. Olenkin tehnyt kuluneen vuoden aikana eniten yhteistyötä puheenjohtajiston kanssa. Myös yrityssuhdevastaavien ja tapahtumavastaavien kanssa yhteistyö on ollut tiivistä.
Hakiessani pestiin koin, että taloustieteiden pääaineopiskelijana omasin hyvät valmiudet talouden kokonaiskuvan ymmärtämiseen, mutta osaaminen kirjanpidosta oli käytännössä täysi nolla. Muistin fuksivuoden laskentatoimen ensimmäiseltä kurssilta vain, kuinka tiliristikko toimii ja miten tase sekä tuloslaskelma rakentuvat. Tässä pestissä on tullut opittua, kuinka suuren ainejärjestön kuukausittainen kirjanpito toimii ja mitä tase sekä tuloslaskelma käytännössä pitävät sisällään. En olisi voinut kuvitellakaan, kuinka paljon työelämätaitoja olen kuluneen vuoden aikana oppinut. Voin väittää, että tässä pestissä olen oppinut enemmän kirjanpidosta, mitä olisin vuoden aikana koulun penkiltä käsin laskentatoimen luennoilta oppinut. Tässä hallituspestissä ei tehdä kirjanpidon harjoitustöitä vaan ollaan tekemisissä oikean rahan ja Keski-Suomen suurimman ainejärjestötoiminnan kanssa.
Mikäli pesti kuulostaa korvaasi mielenkiintoiselta, hae rohkeasti hallitushaussa mukaan. Olen hyvä esimerkki siitä, että vaikka kokemus laskentatoimeen ja kirjanpitoon oli täysi nolla, silti talousvastaavan pestissä vuosi on sujunut oikein mallikkaasti. Tärkeintä ylipäätään näissä hommissa on oma motivaatio ja halu oppia uutta. Pestin sisäisten tehtävien lisäksi hallitustyöskentelyyn kuuluu paljon yhdessä tekemistä Pörssin tapahtumien ja muun toiminnan eteen. Tekemistä siis riittää ihan koko vuoden ympäri! Pestin itsenäisyyden ansiosta, koulun ja hallitustyöskentelyn yhdistäminen ei ole myöskään tuottanut hankaluuksia.
Mikäli sinulla heräsi kysyttävää liittyen talousvastaavan pestiin tai ylipäätänsä hallitustoimintaan, voit ottaa yhteyttä muhun matalalla kynnyksellä!
Matias Winter
Talousvastaava 2023