Vuoteni fuksina – tapahtumia tapahtumien perään

Ensimmäinen lukuvuoteni Jyväskylän yliopistossa meni silmänräpäyksessä. Tuntuu kuin vasta äskettäin olisin saapunut pääkaupunkiseudulta elämäni ensimmäistä kertaa Suomen Ateenaan kirjoittamaan vuokrasopimuksen edessäni uusi kaupunki, uusi ympäristö ja paljon uusia ihmisiä. Muutama päivä oli aikaa opetella reitit kolmen tärkeimmän eli Kortepohjan, kampuksen ja keskustan välillä. Poikkeuksellisen lämmin alkusyksy sopi täydellisesti tapahtumarikkaan fuksivuoden aloitukseen, joka polkaistiinkin saman tien käyntiin tutoreiden johdolla. Alkuvaiheessa oli totta kai suhteellisen pihalla siitä, miten yliopistoelämä lähtee rullaamaan, mutta alkuviikkojen luentojen vähäisyys ja toiminnan painottuminen enemmän tulevien opiskelutovereiden ja uuden kaupungin tuntemiseen loivat rennon ilmapiirin opiskeluvuoden alkutaipaleelle. En tuntenut Jyväskylästä kuin kourallisen ihmisiä, mutta todella nopeasti tapasin aivan huikeita ihmisiä, joiden kanssa opiskeluelämä tuntui sujuvan suhteellisen kivuttomasti. Haluankin antaa isoimman kiitoksen kaikille uusille tyypeille, keihin olen täällä tutustunut. Te olette syynä siihen, miksi olen sopeutunut Jyväskylään niin hyvin.

Päällimmäisenä ensimmäisestä vuodesta jäivät mieleen tapahtumat, joita riitti koko syksyn, ja lopulta myös koko kevään ajan. Olin ottanut fuksivuodelle tavoitteekseni, että osallistun mahdollisimman moneen tapahtumaan, kuitenkin sillä ehdolla etteivät fyysinen olotila tai opinnot liikaa kärsi. Pelkästään ensimmäisen vuoden sitseistä, approista ja excuista riittäisi kerrottavaa loputtomiin, mutta nostettakoot muutama tapahtuma parrasvaloihin. Kaiken kaikkiaan fuksiviikot olivat rehellisesti sanottuna todella mieleenpainuva konsepti. Oli fuksikinoa, fuksiexcua ja lopuksi vielä fuksiaiset, jotka päättyivät Harjun huipulla valaan, jonka jälkeen meistä fukseista tuli virallisesti pörssiläisiä. NESU-sitsit, akateemiset pöytäjuhlat, joissa tiesi varmasti tapaavansa joka kerta uusia kyltereitä eri puolilta Suomea. Itse tuli kierrettyä näissä merkeissä Jyväskylän ohella myös Tampereella, Oulussa ja Tallinnassa. Pikkulaskiainen helmikuisessa Turussa, joka vietettiin kirpeässä mutta aurinkoisessa pakkassäässä. Tämän monta tuhatta opiskelijaa vetävän tapahtuman takia minttuviina loppui Turun Alkoista, ja positiiviset vibat kestivät kahden päivän ajan. Kylteripäivät Helsingin Clarion-hotellissa, jonne ahtautui satoja kyltereitä kuuntelemaan loistavia puhujia, ja nauttimaan yhdessäolosta. Tässä tosiaan vain murto-osa niistä tapahtumista, joita ensimmäinen pörssivuoteni minulle tarjosi.

Mitä itse varsinaiseen opiskeluun tulee, niin huomasin akateemisen vapauden luovan todella joustavan ympäristön. Monen peruskurssin luentojen hidas eteneminen ja substanssin vähäisyys ajoivat ainakin minut opiskelemaan ajoittain itsenäisesti, jonka koin tietyillä kursseilla tehokkaammaksi tavaksi sisäistää kurssin asiat, kuin että istuisin luentosalissa kuuntelemassa tunteja aiheesta, joka tuntuu olevan selkeä parin lukusession jälkeen. Eniten kuitenkin tykästyin, jos kursseilla tehtiin case-harjoituksia tai vastaavia. Ne toivat paljon enemmän mielekkyyttä ja sisältöä kurssien aihealueisiin. Ennen kauppakorkeaan tultuani olin pitänyt tätä oikeana opiskelupaikkana minulle. Kurssien edetessä kiinnostus ekonomiaineita kohtaan ei ole laantumassa, vaan päinvastoin kiinnostavia aiheita tulee koko ajan lisää.

Lopuksi haluan tiivistää ajatukseni siihen, että yliopistoelämä tulee tätä menoa olemaan mielettömän upeaa aikaa. Jos joku päättää tehdä kandin kahteen vuoteen, niin toivottavasti harkitset vielä uudestaan. Työelämässä ehtii viettämään puolet elinajastaan, yliopistossa ei. Jos tahti on samaa myös seuraavina vuosina, niin ei tarvitse kuin muutaman kerran silmiä räpäyttää ja on gradu palauttamista vaille valmis. Siinä vaiheessa on enää turha huutaa ”omstart” toivoen heräävänsä seuraavana aamuna uudestaan fuksina, jolloin kaikki oli vielä jännittävää ja tuntematonta. Joten nauttikaa ajastanne täällä, niin minä ainakin teen, koska kaikki hyvä päättyy aikanaan. Odotan innolla kampuksen ovien avautuvan taas syksyllä. Haalarini eivät ehkä näytä enää valkoisilta, mutta enhän minä sentään mikään fuksi ensi syksynä ole.

 

Jesse Vahvelainen

Artikkelikuva: Timo Soasepp

You must be logged in to post a comment