JSBE

Hola, ¿Qué tal?

Tekstin kirjoittamisen aloittamishetkellä olen istunut viisi tuntia Madridin lentokentällä kahvilassa, koska bussini Leóniin oli mitään ilmoittamatta peruttu. Muutama kuukasi Espanjassa vietetyn ajan jälkeen olen…

Vaihdossa-juttusarja alkaa

Tämä artikkeli aloittaa juttusarjan Vaihdossa, joka esittelee yliopistomme vaihtokohteita. Kirjoitukset ovat kaikista aihepiiristä kiinnostuneille, mutta erityisesti niiden on tarkoitus antaa eväitä kyseisiin vaihtokohteisiin lähteville…

Vaihdossa Perussa

Jyväskylän yliopiston kaikki perustutkinto- ja jatko-opiskelijat voivat lähteä opintojensa aikana ulkomaille opiskelemaan. Vaihtojakso tarkoittaa vähintään yhden lukukauden mittaisia opintoja ulkomaisessa yliopistossa. Kauppatieteiden opiskelijoille on…

Haalareiden värejä enemmän kuin Paintissa

Kauppatieteet ja yliopistoyhteisö avaavat loistavia mahdollisuuksia myös oman kampuksen ja luentosalin ulkopuolelta. Yksi parhaimmista mahdollisuuksista on ehdottomasti NESU-yhteisö.  Se tarkoittaa pohjoismaisten kauppatieteilijöiden yhteisöä (Nordic…

Jyväskylän Kylteriveljet

Jyväskylän Kylteriveljet (JKV) on vuonna 2014 perustettu yhdistys ja urheiluseura, jonka jäsenistö koostuu Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoista. Seuran ykköslaji on futsal, jonka rinnalla pelataan…

Päiväni opiskelijana

Ainejärjestötoiminta saattaa salakavalasti vetää mukaan toimintaansa. Yliopistossa ei kaikkea myöskään välttämättä opita luennoilla, vaan yliopistomaailmasta löytyy miltei loputtomiin opiskelijaelämään liittyviä toimia ja aktiviteetteja, jotka…

Millaista on opiskelu JSBE:ssä?

Laadukkaan opetuksen ja opettajien lisäksi hyvä kauppakorkeakoulu tarvitsee tietysti myös loistavat opiskelijat. Opiskelijat ovat se osa yliopistoa, jotka tekevät opiskelukokemuksestasi ainutlaatuisen ja hitsaavat yliopistoyhteisön…