Pörssin nuoret yrittäjät: Henna

Tänään blogissa vierailee tuore yrittäjänalku Henna. Perustin kesän alussa kuntosali-, ravinto- sekä golfvalmennuksiin painottuvan toiminimiyrityksen Tmi Henna Mäkiaho. Lyhyesti sanottuna alku ei ole ollut helppoa, mutta siitä huolimatta olen ollut todella onnellinen, että uskalsin vihdoin toteuttaa unelmani yrittäjyydestä. Matkani yrittäjänä on vasta alkutekijöissä, mutta olen varma siitä, että oli kyse sitten yrityksen pyörittämisestä, elämäntapamuutoksesta tai vaikkapa työnhausta, kovalla työllä voi saavuttaa mitä vain. Ensin on vain voitettava itsensä sekä epäluulonsa ja ryhdyttävä hommiin.

Palataan kuitenkin hetkeksi alkuun. Koko matkani yrittäjäksi lähti liikkeelle lukiosta valmistuttuani vuonna 2016. En oikein vielä tiennyt, mihin korkeakouluun hakisin opiskelemaan, joten päädyin laaja-alaisen urheilutaustani johdattelemana lähteä personal trainer -koulutukseen. Tuohon aikaan halusin kovasti golfammattilaiseksi ja unelmissani oli oppia fysiikkavalmennuksesta kaikkea maan ja taivaan välillä. Toivoin voivani hyödyntää noita oppeja sitten myöhemmin muun muassa golfin oheisharjoittelussa. Mutta kuten monesti tapana on, suunnitelmat muuttuu ja muotoutuu matkan varrella ja usein vieläpä loppupeleissä parempaan suuntaan. Näin kävi minullekin.

Innostus kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin optimoimisesta vei mennessään ja lähdin personal trainer -koulutukseni ohella käymään ravintovalmentaja -koulutusta, sillä koin ja koen sen edelleen olevan tärkeä osa kokonaisuutta. Oman innostukseni kautta aloin salaisesti unelmoimaan ajatuksesta, että voisin vielä joku päivä inspiroida ja auttaa muitakin saavuttamaan unelmiaan hyvinvoinnin suhteen. Olin nuoruudessani valmentanut eri-ikäisiä voimistelijoita, mutta ajatus omasta valmennuksia tarjoavasta yrityksestä tuntui tuolloin kuitenkin liian pelottavalta. Näin jälkeenpäin olen ihmetellyt asiaa, sillä yrittäjyys itsessään oli kiinnostanut minua aina. Tuolloiselle epäröivälle itselleni olisinkin halunnut sanoa, että turhaa pelkäät – vain yrittämällä voi onnistua.

Tuota ajatusta olen nimittäin kantanut mukanani aina yrityksen perustamisen alkupäivistä lähtien. Totuus on, että opiskeluiden tai vaikkapa työn ohella yrittäminen ei ole kaikista helpointa. Varsinkaan minunlaisilleni luonteille, jotka haluaisivat tehdä kaiken niin hyvin ja viimeisen päälle kuin mahdollista. Tulee vastaan hetkiä jolloin miettii, että onkohan tässä koko touhussa mitään järkeä, deadlinet opiskelujen kanssa paukkuu ja valmennusten markkinointiinkin pitäisi panostaa. Noina hetkinä, kun jää muutamaksikin sekunniksi miettimään tulevaisuuden unelmiaan, on vastaus kysymykseen taas hyvin nopeasti mielessä: “Kyllä, tässä muuten on järkeä!”.

Kilpailu personal trainer alalla on kovaa. Ala on suhteellisen uusi ja vielä hakemassa oikeaa asemaansa liikunta-, hyvinvointi- ja terveysalalla. Koen kuitenkin, että alalla on valtava potentiaali. Ennen kaikkea minua motivoi työn merkityksellisyys. Kun yksikin henkilö saa päiväänsä lisää energiaa, elämäänsä parempaa vointia ja onnistuu tavoitteissaan, olen onnellinen. Minun kohdallani kaukaisissa unelmissa siintää valmennusteni suuntaaminen yritysmaailmaan suorituskykyä tukeviksi työhyvinvoinnin toimiksi. Kun henkilöstö voi hyvin, myös tulokset paranevat. Tämä pätee niin yksilöön opiskeluvaiheessa kuin suurempaankin työyhteisöön tulevaisuudessa. Tästä syystä aloinkin hetki sitten laajentamaan tietotaitoani personal trainer- ja ravintovalmentajatutkintojen ohella stressinhallintavalmentaja -koulutuksella. Koen, että stressivalmennnuksesta on paljon hyötyä juuri tämän päivän hektisessä työelämässä ja arjessa. Mikään kun ei toimi, jos stressi valtaa kehon ja kumuloituu päivä toisensa perään. Summa summarum: Antakaa elämän kuljettaa, olkaa rohkeita ja uskokaa unelmiinne!

You must be logged in to post a comment