Työelämä

Pörssiduuneja – Future Finance Professionalina Nordea Marketsilla

Wall Street, Gordon Gekko ja Money never sleeps.

Hollywood-elokuvien myötä, monille rahoitusala, ja varsinkin finanssimarkkinat, edustavat kylmää ja kilpailuhenkistä yksilöurheilijoiden pelikenttää, jossa pukumiehet hakevat kompleksien kuvioiden kautta parasta tuottoa omaan salkkuun, ja samaan aikaan samppanja virtaa suljettujen ovien takana. Pelikentän sydämenä toimii dealing -sali, jossa sekoillaan kuin The Wolf of Wall Street:ssä konsanaan.

”Joo, meillä ei heitellä ihmisiä maalitauluihin, mutta valuuttapuolella on kello!”, kertoo eräs kollega hymyillen saapuessani ensimmäistä kertaa saliin.

Työskentelen tämän tunnetun stereotypian pohjoismaalaisessa versiossa, Nordea Marketsissa ja sen dealing-salissa. Viimeisen päälle puolen vuoden ajan olen ollut mukana Nordea Marketsin Future Finance Professionals (FFP) -ohjelmassa, joka on osoittautunut hyväksi eturivin paikaksi dynaamiseen rahoitusalaan opintojen loppusuoralla oleville ja vastavalmistuneille.

Ilokseni olen saanut todeta, että kylmät stereotypiat eivät pidä paikkansa. Kollegat ovat olleet mukavia ja avuliaita. Yksilösuoritusten sijaan yhteistyö on ratkaisevassa asemassa, ja asiakkaan paras on prioriteetti numero yksi. Toki töihin pukeudutaan fiksusti – ja välillä saatamme nostaa maljan tiimihengen luomiseksi.

Tulin loppuvuodesta 2016 Nordealle töihin analyytikoksi ESG -projektiin (Environment, Social, Governance). Projekti oli äärimmäisen mielenkiintoinen, ja projektin jälkeen tieni vei Nordean sisällä nykyisiin tehtäviini.

Työskentelen korkosuojaus-myyntitiimissä, jossa vastuullani on asiakkaiden luottopääomien suojaus korkoriskiltä erilaisilla suojausratkaisuilla, kuten Raatikaisen luennoiltakin tutuilla swapeilla ja capeilla. Perustyöni lisäksi olen päässyt tekemään haastavaa projektityötä ja viestintää, kouluttamaan kollegoita, osallistumaan kansainväliseen case-kilpailuun, oppimaan lisää Marketsin Summer Academyssa, kuuntelemaan Apulantaa livenä ja tutustumaan mitä mahtavimpiin kollegoihin. Kesän kääntyessä syksyyn jatkan jälleen kohti uusia haasteita kansainväliseen Nordean Graduate -ohjelmaan, jota odotan mielenkiinnolla!

Monille tulee pankista mieleen verkkopankki, konttorit ja raha-automaatti. Kohta vuoden talossa olleena voin todeta, että Nordea tarjoaa työntekijöilleen hyvin erilaisia ja monipuolisia uramahdollisuuksia. Pankki ei ole enää vain instituutio ja finanssitoimija, vaan pankki on nykyään myös IT- ja konsulttitalo.

Uuden työntekijän ei tarvitse olla valmis timantti, vaan asiantuntijuus opitaan työn ja kouluttautumisen kautta. Sen sijaan mm. positiivinen asenne, sosiaaliset taidot, kestävät arvot ja yleinen päättelykyky ovat avainasemassa.

Mikäli olet kiinnostunut esimerkiksi rahoitusalasta, analyyttisesta työstä, myynnistä, bisneksen kehittämisestä, koodauksesta, viestinnästä, taloushallinnosta, asiantuntijatyöstä, esiintymisestä – You name it, suosittelen lämpimästi hakemaan Nordealle töihin!

Future Finance Professionals -ohjelmaan seuraava hakuaika on 16.-29.10.2017, ja Nordea Graduate -ohjelmaan haku on tulossa taas loppuvuodesta. Seuraa uutisointia ao. linkeistä:

-Jenna Anttonen, Nordea Markets, Pörssialumni

Kuvat: Pauliina Takala (rakennus) & Ville Lauttamus (Jenna)

Jätä vastaus