Pääsykoeprosessin kulissien takana

Kauppakorkeakouluun hakemista käsittelevissä jutuissa toistuu mielikuva päämäärätietoisista hakijoista, jotka istuvat kevään pitenevät päivät kirjastolla lukemassa materiaalia läpi kerta toisensa jälkeen. Lukuprojekti on vaativa ja pitkä, ja sen aikana ehtii tulla mutkia matkaan. Miltä näyttää kulissien takana?

Hain tänä keväänä kauppakorkeaan toista kertaa, sillä viime vuonna loppui yo-kirjoitusten jälkeen lukuaika kesken, ja jäin varasijoille. Tänä vuonna päätin antaa kaikkeni, sillä viime vuonna tulokset saatuani päätin, että yhden välivuoden kestän, ja toista ei perhana tule. Suurinta ongelmaa lukemisessa kuvaa sana ”turnauskestävyys”, joka oli toisinaan erittäin kovilla. Toisin sanoen, miten saa motivaation lukea samoja asioita uudelleen ja uudelleen kestämään, kun rivit pomppivat silmissä, kaverit soittavat kahville, ja ulkonakin olisi niin kiva keli.

Vaku1

Välillä jokaisella hakijalla loppuu usko niin itseensä kuin siihenkin, onko ala kuitenkaan se oikea. Itseltään kysyy, miksi ei mennyt siitä mistä aita on matalin, ja miksi panostaa näin paljon päästäkseen opiskelemaan. Toisinaan alkaa epäillä jo omaa mielenterveyttään, kun elää eri ajatuksien ristiriidassa. Samaan aikaan kokee surua viime vuoden epäonnistumisesta ja pelkoa uudelleen varalle jäämisestä, katkeruutta ja kateellisuutta muiden sisäänpääsystä sekä toisaalta valtavaa motivaatiota ja suuria ilon ja onnistumisen hetkiä, kun ymmärtääkin televisiosta tulevia talousuutisia tai huomaa muistavansa jokaisen 7S-mallin osasen ulkoa.

Parhaiten tunneskaalan käsittelyssä auttoi Pörssin valmennuskurssi. Kurssin aloituspäivässä kerrottiin opiskelutekniikoista ja niistä itselle sopivien löytämisen tärkeydestä sekä stressinhallinnasta ja uupumuksen merkeistä. Silloin tajusin, etten ole ajatusteni kanssa suinkaan yksin, vaan samassa auditoriossa istui kymmeniä muita, joilla oli samoja fiiliksiä. Eräs valmennuskurssikavereistani puki näitä ajatuksia hyvin sanoiksi, kun hän kertoi nauttivansa muiden hakijoiden seurasta, koska ei aiheuta ihmetystä kertomalla, montako tuntia on lukenut, tai joudu selittelemään, miksi istuu ennemmin kirjojen kanssa kotona kuin lähtee baariin.

Vaikka valmennuskurssin tärkein anti onkin päähän jäävä tieto, tuli kurssin tuoma motivaatio aivan muista tekijöistä kun luennoilla istumisesta. Viiden kuukauden kotona lukemisen sijaan minulla oli kerrankin paikka, johon mennä opiskelemaan ja testaamaan osaamistani. Meille oli kurssin aikana järjestetty myös iltaohjelmia, joissa saimme tutustua muun muassa tuleviin tutoreihin ja Pörssin hallituslaisiin, jotka kaikki tsemppasivat meitä lukemisessa.

Vaku2

Omaa oppimistaan on itse vaikea hahmottaa, sillä on vaikea konkretisoida, miten paljon on tehnyt töitä ja paljonko sitä on vielä tehtävänä. Ainoa todiste etenemisestä ovat kahlatut sivut ja kirjoitetut muistiinpanot. Kun stressi kulminoituu todella kovaksi, on läheisten muodostama tukiverkosto tärkeä. Minäkin soitin toisinaan paniikkipuhelun kotiin, itkien “en varmasti tule pääsemään mihinkään kouluun”. Toisessa päässä linjaa kuului kuitenkin aina se järjen ääni, joka muistutti, että en näe objektiivisesti tekemääni työmäärää tai osaamistani, mutta läheiset näkevät valtavan kehityksen. Äiti nauroi ”Oonkin oottanut, milloin sä saat ton sun perinteisen paniikin.” Stressi täytyykin osata kääntää motivaatioksi. Mitä enemmän minusta tuntui, etten osaa tarpeeksi, sitä aktiivisemmin kirjat pysyivät auki ja lukulasit päässä.

Vaikka lukuprosessin aikana hermoparat käyvätkin kovilla, alkaa jännittävin aika heti koesalista ulos astumisen jälkeen. Päässään kelaa jatkuvasti uudelleen kohtia, jotka olisi pitänyt opetella paremmin, eikä oikeita vastauksia malta olla katsomatta netistä. Asia pyörii mielessä jatkuvasti, mutta sille ei voi tehdä enää mitään.

Vaikka tällä hetkellä tämä tuntuukin elämää suuremmalta asialta, pitää itselleen muistuttaa aina toisinaan, että kyseessä on loppujen lopuksi ”vain” koulupaikka. Viime vuonna tulosten tultua pettymys oli karvas, mutta välivuosi opetti hyvin paljon siitä, että miten paljon oikeasti haluankaan ja olen valmis tekemään työtä päästäkseni unelmieni uralle. Vaikka tämän vuoden kokeen jälkeen fiilikset ovatkin aika pelokkaat, niin tiedän ainakin tehneen parhaani. Riittääkö se, se selviää aivan pian.

Sannakaija Mäenpää

Jutun kuvituksena on tunnelmia tämän kevään valmennuskurssilta, sekä kurssin itseopiskelumateriaalissa oleva tehtävä, jossa piti luoda omasta lukuprojektista SWOT-analyysi.

 

You must be logged in to post a comment