Reissussa

Paahtavan kuuma Chile

¡Hola y bienvenidos a Chile! Mun nimi on Salla ja olen kolmannen vuoden laskentatoimen opiskelija. Olen ollut helmikuun lopusta asti vaihdossa Chilen pääkaupungissa Santiagossa, noin 13 600 kilometrin päässä kotoa. Koska täällä vuodenajat menee päinvastoin kuin Suomessa, niin syyslukukausi kestää maaliskuusta heinäkuun alkuun ja kevätlukukausi heinäkuun lopusta joulukuuhun.

MIKSI CHILE JA SANTIAGO?
Päätin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna, että haluan lähteä vaihtoon espanjankieliseen maahan. Seuraava kriteeri oli, että Eurooppaan ei jäädä vaan nyt lähdetään kauemmas, ja sen jälkeen Chile valikoitui Etelä-Amerikan maista hyvin nopeasti. Chilessä olisi ollut useampia yliopistoja ja kaupunkeja valittavana, mutta Santiago oli minulle helppo valinta, koska halusin suurkaupunkiin hyvien matkustusyhteyksien äärelle. Santiagon metropolialueella asuu yli 6 miljoonaa ihmistä, ja sen kyllä huomaa ruuhka-aikaan liikkuessa.

OPISKELU JA KIELI
Universidad de Chilessä on mahdollista opiskella englanniksi, mikä on suositeltavaa vaihtareille. Espanjankieliset kurssit ovat paljon haastavampia ja työläämpiä, sillä chileläisten espanja eroaa Suomessa opiskeltavasta espanjasta paljon. ”Chilenismot” tulee kuitenkin nopeasti tutuksi ja heti ensimmäisinä päivinä huomaa, että paikalliset ei todellakaan puhu englantia. Lähes kaikki käytännön asiat tulee hoitaa espanjaksi, ja Google Translate oli (ja on edelleen) kovassa käytössä. Itse opiskelu on hyvin erilaista verrattuna suomalaiseen yliopisto-opiskeluun; täällä noudatetaan lähes poikkeuksetta 80% läsnäolopakkoa, kursseihin kuuluu välitenttejä, lukutestejä, esitelmiä ja tietysti lopputentti. Erilaiseen opiskelurytmiin tottui kuitenkin nopeasti, ja suurin osa vaihtareista ottaakin vain muutaman kurssin, jotta aikaa jää esimerkiksi matkusteluun.
 

 
ASUNTO, KULTTUURI JA UUSI ARKI
Asunnon etsiminen Santiagosta on helppoa, kun vain tietää mitä etsii ja mistä etsii. Itse löysin huoneen jaetusta asunnosta vaihtareiden WhatsApp-ryhmän kautta, ja päädyin asumaan neljän muun kanssa, joista kaksi oli myös vaihtareita. Santiagossa kimppa-asuminen on todella yleistä, sillä vuokrataso on yllättävän korkea ja opiskelijoita tässä kaupungissa on paljon. Maksan huoneestani noin 330e kuussa gastos incluidos, eli kaasu, vesi, sähkö ja muut kulut kuuluvat vuokraan. Tähän väliin on pakko mainita, että meidän asunnon lämmin vesi korjattiin tällä viikolla, kun olen asunut täällä melkein neljä kuukautta. Myös sähköt ja kaasu katkeilee säännöllisesti, johtuen maanjäristyksistä, mutta ainakin voin sanoa olevani vaihdon jälkeen kärsivällisempi ja joustavampi.

Yksi kämppiksistäni on chileläinen, joten pääsin heti ensimmäisinä viikkoina mukaan moniin tapahtumiin ja tutustumaan paikallisiin ihmisiin sekä kulttuuriin. Yleisesti ottaen chileläiset ovat ystävällisempiä ja avoimempia kuin suomalaiset, mikä tuntui aluksi vähän oudolta. Halailut ja poskipusut kuuluu kulttuuriin, ja joku on aina valmis auttamaan, mutta usein asiat tapahtuvat vähän hitaammin, mañana.

Chilen hintataso on matalampi kuin Suomessa, mutta muihin Etelä-Amerikan maihin verrattuna Chile on kallis maa. Suomalaisen näkökulmasta ulkona syöminen on edullista ja varmasti monia kiinnostava asia, eli alkoholi, on todella halpaa.

Kesä Chilessä on paahtavan kuuma, eikä sateita ole ollenkaan. Talvella puolestaan sää on viileä ja usein pilvinen, mutta sateet ovat silti harvinaisia. Olen kokenut täällä viisi sadepäivää, mikä on paikallisten mukaan normaalia enemmän. Yöt ovat kylmiä, lämpötila laskee jopa nollaan ja sen kyllä tuntee myös sisällä, koska taloissa ei ole eristyksiä eikä lämmitystä. Vaikeinta kuitenkin on talven pimeys, Suomessa päivän pituus on juuri nyt noin 11 tuntia enemmän kuin täällä.
 

 

MATKUSTAMINEN LIEVITTÄÄ KOTI-IKÄVÄÄ
Minulle vaihtoaika on ollut opiskelua enemmän matkustamista, uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustumista, ja ylipäätään erilaisen elämän kokemista. Chile on maana hyvin monipuolinen ja mielenkiintoinen, täältä löytyy paljon nähtävää aina etelän pingviineistä pohjoisen flamingoihin, ja surffaamisesta lasketteluun. Chile on maailman pisin valtio, ja maan sisäinen matkustaminen on edullista. Santiagosta on myös helppo lentää muualle Etelä-Amerikkaan, eikä lentolippujen hinnatkaan ole este matkustamiselle. Tähän mennessä kaksi reissua on ollut ylitse muiden, Pääsiäissaaret ja Kolumbia. Pääsiäissaarten Moai-patsaat, Kolumbian uskomattoman kaunis luonto, matala hintataso ja ystävälliset ihmiset ovat tehneet minuun suurimman vaikutuksen.

Uusien reissujen suunnittelu ja itse reissaaminen on ollut myös hyvä keino lievittää koti-ikävää, joka välillä meinaa kasvaa liian isoksi. Valehtelisin, jos väittäisin, että en ole kaivannut kotia ja läheisiä Suomessa. Se on kuitenkin osa tätä kokemusta, ja nyt kun vaihtoa on enää kuukausi jäljellä, alan ymmärtää miten nopeasti tämä aika on mennyt.

Haluan kannustaa kaikkia teitä, jotka on haaveillut vaihtoon lähdöstä, olemaan rohkeita ja tutkimaan myös näitä vähän erikoisempia kohteita. Minulle oli paras päätös hakea tänne, päästä tutkimaan ja kokemaan täysin uusia maita ja kulttuureja, sellaisia paikkoja, joihin en ehkä koskaan muuten lähtisi. Jos kiinnostuit Chilestä tai Etelä-Amerikasta, jaan mielelläni lisää kokemuksiani. Minulle voi laittaa sähköpostia (samainki@student.jyu.fi), tai tulla vaikka juttelemaan Selkkarissa.

Nähdään syksyllä Jyväskylässä!

Teksti & kuvat: Salla Inkiläinen

Jätä vastaus