Opiskelijan arki

Missä pörssiläiset asuvat – Käytännöllisesti Kortepohjassa

Monesti mielikuva Kortepohjasta on että se on kaukana, ja siellä on vanhoja rupuisia solukämppiä joissa vaihtarit syövät kaikkien ruuat ja viinakaappiin pitää hankkia järeä lukko. Ihan näin se ei kuitenkaan mene! Matkaa keskustaan ja Mattilanniemen kampukselle on alle 4km, mikä taittuu mukavasti pyörällä tai bussilla. Alueelle on myös rakennettu uusia ja tyylikkäitä opiskelija-asuntoja, kuten tämä, missä pääsimme vierailemaan.
 

 
Aapo Kangas, 21, on asunut Kortepohjan ylioppilaskylässä kuluneen lukuvuoden ajan. Aapon asunto on soluyksiö, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa vain yhteistä eteistä viereisen solun asukkaan kanssa. Omaan puoleen solusta mennään omalla avainkortilla ja kämppiksensä Aapo kertoo nähneensä vain kerran. Ei siis aivan perinteinen solu! Talo, jossa tämä asunto sijaitsee, on Kortepohjan uusimmasta päästä, sillä se on valmistunut vuonna 2012. Neliöitä Aapon asunnossa on 28, mutta osan niistä nielaisee tilava yhteiseteinen.
 

 
Kortepohjan parhaaksi puoleksi Aapo mainitsee Rentukan, missä sijaitsee laajoin aukioloajoin palveleva opiskelijaravintola. Samoin laadukkaat ja ydinkeskustaa edullisemmat ruokakaupat ovat lähellä. Sisustusideologiasta kyseleminen saa Aapon vain nauramaan – asunto on sisustettu miehekkään käytännöllisesti. Tarkoituksella tai ei, asuntoon kuitenkin valikoitunut tyylikkäitä tekstiilejä kuten lattiaa somistavat isomummon kutomat räsymatot. Tärkeintä asunnossa on kuitenkin telkkarin, pleikkarin ja suoratoistopalvelujen muodostama viihdekeskus joka kerää tasaisin väliajoin paikalle Aapon kaverit läheltä ja kaukaa.

Teksti: Vilma Autio
Kuvat: Ilona Nurmi

Jätä vastaus