Kun Ankarassa räjähtää – se tuntuu Suomessa asti

Sukuni on kotoisin Turkista, mutta olen syntynyt Suomessa Helsingissä. Tämä ei liene monelle yllätys. Moni ei varmaankaan tiedä, että perheeni on juuri kotoisin Turkin pääkaupungista Ankarasta. Kyllä siitä kaupungissa jota on vuoden aikana kohdannut ainakin 6 pientä tai suurta pommi-iskua, jossa on kuollut liki 200 ihmistä. Turkissa on muillakin alueilla tehty pommi-iskuja kuluneen vuoden aikana. Tekijöinä on ollut yleensä Daesh (ISISin pilkkanimi) tai muut ääriryhmittymät. Omaan vahvat siteet kotikaupunkiini ja ajattelinkin hiukan tuoda esille tuntemuksiani ja ajatuksiani asian tiimoilta.

Jos minulta olisi kysytty parisen vuotta sitten, että oma kotikaupunkini joutuisi tällaiseen pelon ja terrorin uhriksi, en olisi mitenkään uskonut. Parin vuoden aikana Ankaran ja Turkin ilmapiiri on muuttunut täysin. Suhteellisen vakaasta ja suomalaistenkin suosimasta maasta on tullut pelon, turvattomuuden ja epävarmuuden valtaama. Epävarmuus ja turvattomuus ovat alkaneet näkyä ihmisten arjessa ja pommi-iskujen kohteeksi joutuneiden kaupunkilaisten elämässä. Poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmapiiri on kiristynyt Turkissa roimasti.

Syyriassa on sodittu yli viiden vuoden ajan. Irakissa ja Afganistanissa on sodittu vieläkin kauemmin eikä Lähi-idän muiden maiden historia ole sen positiivisempi. Media uutisoi näistä suhteellisen aktiivisesti. Näistä sodista on ikään kuin tullut osa arkipäivän uutisointia ja välillä sanomalehden sivu tulee vaihdettu uutisoinnin kohdistuessa niihin. Asiat muuttuvat negatiivisten ja tapahtumien osuessa ”omaan pesään.” Jos tarkemmin ajatellaan 200 ihmisen kuolema tarkoittaa, että 200 kodissa palaa kynttilä menehtyneiden muistolle. Äidit ja isät ovat saattaneet menettää ainoan lapsensa tai lapset ovat saattaneet menettää äitinsä ja/tai isänsä. Kenties sielunkumppaninsa löytänyt turkkilaisnuorukainen on saattanut menettää elämänsä rakkauden pommi-iskujen vuoksi. Tällaiset iskut kohdistuvat yleensä viattomiin ihmisiin tuhoten heidän ja heidän läheisiensä elämän.

Iskujen kohteeksi joutunut Ankara, Turkin pääkaupunki, on Istanbulin jälkeen Turkin sielu. Perheelläni on ollut aina perinteenä mennä kesäisin visiitille sukulaisten luo yleensä kuukaudeksi. Varsinkin teininä tulivat Ankaran kadut, kylät ja mytkeet serkkujen opastuksella suhteellisen tutuksi ilman epävarmuuden ja pelon tunnetta. Olin silloin young, wild and free. En tiedä uskaltaisinko enää kulkea ilman pelkoa ja epävarmuutta Ankaran kaduilla. Sitä jatkuvasti miettii, että mitä seuraavaksi, missä seuraava isku tehdään ja kenen vuoro joutua näiden brutaalien iskujen kohteeksi. Oma sukuni ei ole joutunut näiden iskujen uhreiksi, mutta sekään ei kaukana ole ollut. Serkkuni ovat kahteen kertaan viisi minuuttia aikaisemmin kävelleet iskujen kohteena olevien paikkojen läpi. Kohtalon vai onnen ivaa, mutta ensi kerralla tuuri ei välttämättä ole suotuisa.

Oma kotikaupunkini on paikka, jossa voin hakea uutta motivaatiota tekemisilleni, vaihtaa kuulumisia ja muistella menneitä sukulaisteni kanssa. Ankara on minulle paikka, jossa voin saada minulta vanhemmilta sukulaisiltani tärkeitä elämänohjeita ja – filosofioita, joilla olen tähän päivään asti pärjännyt. Ankara saattaa olla se kaupunki, josta olen tullut ja jonne myös terveyden ja muiden tekijöiden salliessa mahdollisesti eläkepäivilläni muutan. Uskon, että moni muukin pörssiläinen haikailee kotikaupunkiinsa paluuta ehkä kenties eläkepäivillään kuten minä. Sitä haluaa, että eläkepäiviään voisi viettää turvallisessa ja kauniissa ympäristössä ilman pelon ja turvattomuuden tunnetta.

Lopuksi on myönnettävä, että iskut ovat saaneet minut miettimään niin Turkin kuin maailman tulevaa suuntaa sekä elämän tarkoitusta uudestaan. Mitä haluan tehdä? Miten voin olla hyödyksi Suomelle, Turkille sekä ennen kaikkea läheisilleni ja suuresti arvostamani ystävilleni? Voisin kiteyttää lopputulokseni seuraaviin lainauksiin:

”Meille tänä päivänä automaattisesti kuuluvat oikeudet kuten turvallisuus, mahdollisuuksien tasa-arvo ja vakaus, eivät välttämättä kuulu meille huomenna. Tämän vuoksi joka hetkestä tulisi nauttia ikään kuin se olisi viimeinen kerta. Elämä on ainutkertainen mahdollisuus saavuttaa omat unelmansa ja jättää jälkensä muille perinnöksi. ”

– Anonymous

”Omaa tulevaisuutta ei voinut muuttaa eilen eikä sitä voi muuttaa huomenna. Tänään on siihen viimeinen mahdollisuus. ”

– Anonymous

Lopuksi pidän minuutin hiljaisen hetken kaikkien sotien, pommi-iskujen, julmuuksien ja epäoikeudenmukaisuuksien vuoksi henkensä antaneille ja sytytän kynttilän heidän muistolle…

kynttilä

Lähde: Channelweb

– Eyüp Yilmaz (meidän kesken Jyppi tai Mamu) taloustieteen opiskelija, ajattelija, järjestöjyrä, emeritus hallituslainen, etc..

You must be logged in to post a comment