Reissussa

Kevät Pariisissa

Keitä me ollaan ja missä oltiin vaihdossa?
Me ollaan Ronja ja Jansu, molemmat 4.vuoden opiskelijoita. Ronjalla on pääaineena markkinointi ja Jansulla viestinnän johtaminen. Me molemmat vietettiin viime kevät ihanassa Pariisissa! Haettiin molemmat ykkösvaihtoehtona Pariisiin, sillä molemmat halusivat kehittää ranskan kielen taitojaan sekä oppia uutta ranskalaisesta kulttuurista.

Millainen Pariisi on matkakohteena?
Vanhat rakennukset, pienet kadut ja ihanat puistot tekevät Pariisista hyvin idyllisen matkakohteen. Siellä on myös tajuttoman paljon nähtävää perinteisten nähtävyyksien lisäksi unohtamatta shoppailumahdollisuuksia. Museoihin ja erilaisiin taidegallerioihin pääsee ilmaiseksi alle 26-vuotiaat, mitä hyödynnettiin urakalla. Pariisista löytyy kaikille kaikkea, jos vain jaksaa ottaa asioista selvää. Pariisi on hintatasoltaan Suomen kaltainen, mutta ravintolaissa ruoka oli halvempaa. Viinilasin saa myös halvemmalla kuin 0,33l limsatölkin. Viihtyisiä ravintoloita terasseineen löytyy joka kadun kulmalta. Tästä syystä Pariisi onkin täydellinen kohde vain istahtaa kahvilaan ja katsella ohi kulkevia ihmisiä. Yöelämään suosittelemme varautumaan paksummalla kukkarolla verrattuna Suomen opiskelijaelämään nimittäin opiskelijahintaisia juomia ei juurikaan ole. Pariisissa on 14 metrolinjaa, joten julkinen liikenne toimii Pariisissa todella hyvin, metrolla ja bussilla pääsee kätevästi minne vain.


 
Mikä oli erilaista yliopistolla, arjessa ja kulttuurissa? Täyttyivätkö meidän odotukset?
Akateeminen vapaus ja informaation saaminen olivat ehkä isoin ylläri molemmille. Jokaisella luennolla oli läsnäolopakko ja opettajatkaan eivät tienneet kokeista tai ryhmätöistä etukäteen. Kaikki selvisi aina kurssin mennessä eteenpäin, mikä oli haasteellista aikataulullisista syistä. Ohjeet olivat välillä hyvinkin epäselviä ja ei oikeasti tiedetty, mitä tulisi tehdä ja milloin. Kaikesta kuitenkin selvittiin! Luettiin molemmat luxury brand managementtia, joka oli hyvin mielenkiintoista ja isona plussana oli se, että koulua oli vain maanantaisin ja tiistaisin.

Ranskalaiseen kulttuuriin oli yllättävän helppo sopeutua. Ihmiset Pariisissa olivat stereotypioiden vastaisesti yllättävän mukavia, rohkeita ja avoimia. Ihmiset ovat huolettomia ja rakastavat viettää aikaa istuskellen kahviloissa ja ravintoloissa pitkän kaavan mukaan. Illalliselle Ranskassa mennään aikaisintaan kahdeksan jälkeen, mihin oli haastavaa tottua.
Muutamista arjen vastoinkäymisistä huolimatta kevät Pariisissa oli täysin odotustemme mukainen! Pariisista tuli näinkin lyhyessä ajassa meille kuin koti.

Mihin vaihtoon lähtijän kannattaa varautua?
Pariisi on kohteena iso miljoonakaupunki, jossa tulee olla varovainen varsinkin yöaikaan. Myös taskuvarkaita on syytä varoa. Onneksi itse selvisimme kommelluksitta.
Vaihdossa tärkeää on uskaltaa astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Alku voi tuntua haastavalta, sillä oman kaveriporukan löytäminen saattaa olla aluksi hankalaa. Mene rohkeasti mukaan koulusi järjestämiin tapahtumiin ja ole itse aktiivinen tutustumaan uusiin ihmisiin. Vaikka suomalaisia vaihtareita löytyy monista kohteista, kannattaa ehdottomasti tutustua myös ihmisiin eri maista ja kulttuureista. Vaihtoon kannattaa lähteä oikealla asenteella: ole avoin ja tiedosta, että sopeutuminen uuteen kulttuuriin voi viedä aikaa. Osaa nauraa omille mokillesi äläkä murehdi liikoja, näin saat vaihdostasi mahdollisimman paljon irti.


 
Mitä tekisit toisin?
Vaikka kotisuomea ja kavereita on ikävä, älä haali itsellesi liikaa vieraita kylään. Vaihtoaika menee kuin silmänräpäyksessä. Jätä aikaa myös spontaaneille tekemisille vaihtokavereidesi kanssa.

Missä reissattiin Ranskassa?
Käytiin Erasmuksen kautta porukalla Normandiassa Ranskan pohjoisrannikolla, mikä oli aivan mieletön kokemus. Deauvillen silmin kantamattomiin oleva ranta ja Mont-Saint-Michelin linna keskellä merta olivat ainutlaatuisia kokemuksia. Erasmus järjesti paljon erilaisia matkoja, mutta itse halusimme ehtiä viettää aikaa myös Pariisissa ja reissata itsenäisesti Ranskan ulkopuolella.


 
Kelle suosittelisit kyseistä vaihtokohdetta?
Me suositellaan Pariisia kaikille isoista kaupungille pitäville, jotka eivät häiriinny täysistä metroista ja jatkuvasti tööttäilevistä autoista. Kärsivällisyyttä kannattaa myös olla, sillä ravintoloissa laskukaan ei saavu juuri sillä sekunnilla, kun sen on pyytänyt. Mutta, kuten aikaisemmin mainitsimme, Pariisi sopii kaikille ranskalaisesta kulttuurista kiinnostuneille ja onhan se Eiffel torni ihan mieletön!

Erityiskysymys Jansulle: kuinka hiuksesi voivat vaihdossa vs. kotona?
Pariisissa on hyvin kalkkista vettä, vaikka yllättävän hyvältä se maistuukin. Hiukset olivat ihan säkkärät, päänahka kuivui ja hiukset itsessään rasvoittuivat tosi nopeasti. Suosittelen siis ottamaan hyvät hiustenhoitotuotteet mukaan varsinkin, jos olet vaaleahiuksinen! Nyt ne voivat jo onneksi vähän
paremmin.


 
Tärkeimmät vinkit vaihtoon lähteville

Ronja: Vahva suositus Citymapper sovellukselle, jos suuntavaisto on totaalisen olematon kuten mulla. Tämä sovellus pelasti mun kevään, kun osasin jopa kulkea metrolla ja bussilla eksymättä Pariisissa.

Jansu: Tutustu myös paikallisiin! Mulla kävi tuuri, kun mun kämppis oli Pariisista kotoisin. Näin Pariisista myös sen paikallisten puolen lähietäisyydeltä. Tapasin myös hänen kavereitaan paljon ja sain elinikäisiä ystäviä.

Yhteisesti: Jos vähänkään harkitsset vaihtoonlähtöä, niin lähde. Vaihdosta pääsee lähtemään milloin vain, jos siltä tuntuu. Hyvin todennäköisesti et halua millään lähteä takaisin, kun sen aika oikeasti koittaa.

Teksti & kuvat: Janina Järvi & Ronja Narumo

Jätä vastaus