Keski-Euroopan sydämessä Itävallassa

Kuka olen?
Grüß Gott! Nimeni on Riikka ja olen kolmannen vuoden markkinoinnin pääaineopiskelija. Viime keväänä asustelin Grazissa, Itävallassa, jossa suoritin huikean opiskelijavaihdon opettelen saksan kieltä, tutustuen itävaltaiseen kulttuuriin sekä reissaten ympäri Eurooppaa. Lähdin vaihtoon jo toisena opiskeluvuotenani, koska olin kiinnostunut kokeilemaan ulkomailla asumista sekä näkemään ja kokemaan uusia asioita. Jos siis jostain muustakin tuntuu, että voisi mennä vaihtoon 2. lukuvuoden aikana perinteisen kolmannen vuoden sijaan, suosittelen ehdottomasti lähtemään. Omassa tapauksessani vaihto ei esimerkiksi vaikuttanut mitenkään opintojeni etenemiseen, vaan ihan tavoiteajassa olen valmistumassa tänä keväänä kauppatieteiden kandiksi.

Mikä sai minut lähtemään Itävaltaan ja Graziin?
Itävalta valikoitui vaihtokohteekseni, koska halusin lähteä maahan, jossa puhutaan saksaa ja näin parantaa kielitaitoani. Lisäksi koin Itävallan aikataulullisesti paremmaksi vaihtoehdoksi minulle Saksaan verrattuna; Itävallassa kevätlukukausi kestää helmikuusta kesäkuun loppuun, toisin kuin Saksassa, jossa kevään vaihtojakso on käsitykseni mukaan huhtikuusta elokuun loppupuolelle. Tietysti Itävalta maana muutenkin on superhoukutteleva vaihtokohde. Keskeinen sijainti Euroopassa tekee matkustamisen muihin maihin erittäin helpoksi. Itse matkustin vaihtoni aikana bussilla Saksaan, Tšekkeihin, Slovakiaa, Sloveniaa, Kroatiaan sekä Italiaan. Halvat hinnat ja lyhyet välimatkat saattoivat nostaa reissausintoni melko korkealle…

Graziiin päädyin lähtemään, koska olin kuullut, että kaupunki on kuin Suomen Jyväskylä eli suosittu opiskelijakaupunki, jossa järjestetään monipuolisesti erilaisia aktiviteettejä ja tapahtumia. Näin viisi kuukautta Grazissa asuneena voin todeta näiden puheiden pitävän paikkansa. Vaikka Graz ei sijaitse Alppien välittömässä läheisyydessä, sopii kaupunki myös laskettelusta pitäville, koska julkisilla pääsee muutamassa tunnissa nauttimaan suositun Bad Gasteinin upeista rinteistä ja parissa tunnissa voi matkustaa Schladmingiin laskettelemaan. Lisäksi Graz tarjoaa hyvät puitteet vaelluksesta kiinnostuneille ja vaellus onkin yleinen harrastus itävaltalaisten keskuudessa. Esimerkiksi itse kävin vaeltamassa Grazissa sijaitsevalla Schöckl-vuorella sekä Bärenschützklammilla ja voin kertoa, että fiilis ja maisemat huipulle päästessä olivat aika mahtavat.

Missä asuin ja millaista arkeni oli?
Vaihdossa asuin opiskelija-asuntolassa, jonka löysin Grazin yliopiston verkkosivujen kautta. Minulla oli asunnossa oma huone, mutta keittiön ja kylpyhuoneen jaoin saksalaisen kämppikseni kanssa. Asuntomme oli hyvin moderni ja uusi ja lisäksi rakennuksessa oli useita oleskelutiloja sekä kuntosali, joita asukkaat pääsivät vapaasti käyttämään. Maksoin vuokraa 385 euroa kuukaudessa ja tämä oli mielestäni hyvä diili, koska vuokraan sisältyi kaikki mahdolliset asumiskulut ja huoneeni oli valmiiksi kalustettu.

Arkeni Grazissa oli pääpiirteissään melko samanlaista kuin Suomessa. Suurin eroavaisuus opiskelussa oli meille suomalaisille opiskelijoille vieras läsnäolopakko luennoilla. Vaikka läsnäolopakko kuulostaa ajatuksena jokseenkin ahdistavalta, se ei aiheuttanut minulle mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia, koska luentoni olivat yleensä tiistaista torstaihin. Pystyin siis helposti lähtemään pidennetylle viikonloppureissulle niin halutessani.

Miten sopeutuminen uuteen kulttuuriin sujui?
Mielestäni kulttuuri Itävallassa on yllättävän samantyylinen kuin Suomessa, enkä oikeastaan kokenut minkäänlaista kulttuurishokkia vaihdon aikana. Itävallassa myös asioiden hoitaminen on suhteellisen yksinkertaista ja suurin osa ihmisistä osaa puhua englantia, jos Itävallan murteen ymmärtäminen osoittautuu liian haasteelliseksi.

Muutenkin yleisesti vaihtoaikani eteni sulavasti eikä koti-ikävä vaivannut kovinkaan usein. Ehkä suurin ikävä tuli meidän hyvää ja halpaa opiskelijaruokaa, koska Grazissa tarjolla oli vain noin 6 euron opiskelijalounas, joka ei todellakaan ollut yhtä monipuolinen kuin Suomessa. Muuten hintataso Itävallassa oli onneksi melko sama kuin Suomessa, joten kotona kokkailu osoittautui hyväksi lounasratkaisuksi.

Mikä oli parasta vaihdossa ja tekisinkö jotain toisin?
Parasta vaihdossa oli ehdottomasti kaikki tapaamani ihmiset. Vaihdon aikana on todella hyvä tilaisuus tutustua ja saada uusia kavereita ympäri maailmaa. Monesti nimittäin juuri muista vaihtareista saa ne lähimmät ystävät, koska he jakavat saman elämäntilanteen ja kokemuksen kanssasi. Ihmisiin tutustuu esimerkiksi kursseilla sekä erinäisissä tapahtumissa. Minulle kertyi ystäviä muun muassa Jenkeistä, Meksikosta, Espanjasta ja Alankomaista.

Oikeastaan miettiessäni näin jälkikäteen tekisinkö vaihdossa jotain toisin, en keksi mitään muutettavaa. Toki alkuun ajattelin, että haluan tutustua hyvin myös paikallisiin ja päästä oikeasti näkemään, miten itävaltalaiset elävät. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan vietin suurimman osan vaihdostani muiden vaihtareiden kanssa.  En kuitenkaan kadu tätä, sillä myös nämä muunmaalaiset ystäväni opettivat minulle paljon uusia asioita omasta kotimaastaan, sen kulttuurista ja tavoista.

Loppuun haluan vielä sanoa, että kannattaa ehdottomasti hakea vaihtoon, jos vain yhtään löytyy kiinnostusta. Vaikka vieraaseen maahan muuttaminen saattaa kuulostaa pelottavalta, Erasmus ja yliopisto tekevät opiskelusta ulkomailla todella helppoa. Vaihtoon lähtemällä pääsee kokemaan jotain hyvin ainutlaatuista ja saa mahdollisuuden oppia uusia asioita niin itsestään kuin muistakin. Tai ainakin näin minulle kävi ja voinkin todeta, että palatessani vaihdosta, olin monta ihanaa kokemusta ja ystävää rikkaampi enkä voi sanoa katuvani ollenkaan päätöstäni lähteä kokeilemaan elämistä ja opiskelua ulkomailla.

Teksti & Kuvat: Riikka Ojanperä

 

You must be logged in to post a comment