Jyväskylä opiskelijakaupunkina

Tässä sarjassa pörssiläiset kertovat kokemuksistaan kauppakorkeakoulussa ja opiskelijaelämästään Jyväskylässä. Ensimmäisessä osassa haastattelimme jo useamman vuoden kauppakorkeassa opiskellutta Arttu Suorantaa.

Kuka olet ja miten päädyit opiskelemaan Jyväskylään?

Arttu Suoranta, 25-vuotias, 4. Vuosikurssi, Laskentatoimi pääaineena ja lähtöisin Etelä-Pohjanmaan Nurmosta. Alunperin hain Turkuun, ja Jyväskylä oli sitten siinä seuraavana vaihtoehtona. Sijainniltaan ajattelin, että tää on ihan kiva. Enpä miettiny sen kummemmin.

Miten olet viihtynyt Jyväskylässä? Entä kauppakorkeassa?

Onnekseni päädyin lopulta tänne opiskelemaan. Olen tykännyt todella paljon. Niin Jyväskylä kaupunkina kuin kauppakorkeakin ovat olleet todella loistavia ja opiskeluvuodet menneet jopa turhankin nopsaa. Meidän ainejärjestössä, Pörssissä, olen saanut huikeita kokemuksia niin vierailemalla tapahtumissa kuin osallistumalla aktiivisemmin Pörssin toimintaan.

Kerro, mitkä ovat Jyväskylän parhaat ja huonoimmat puolet

Koen meidän kampuksen todella viihtyisäksi niin Agoralla kuin Seminaarimäellä ja sijainniltaan loistavaksi (keskustasta kävellen 15-20minuuttia). Asuntoja on mielestäni helppo saada hyviltä sijainneilta eikä asuminen ole kovin kallista, asui sitten yksin tai kämppisten kanssa. Täällä parasta on myös ihmiset. Oman kokemukseni mukaan tänne muuttaa porukkaa ympäri Suomea, joten on tosi helppo tutustua uusiin ihmisiin ja löytää oman tyylisiä kavereita. Uskoisin, että koskaan ei tule olemaan yhtä laajat sosiaaliset piirit, mitä opiskeluvuosina Jyväskylässä.

Mitäs huonoa täällä nyt olisi?

Keskustan mäet välillä vähä hapottaa ja töiden saanti tuntuu olevan ajoittain hieman vaikeaa.

Kuvaile, millaista on tyypillinen arkesi

Arkisin olen yleensä Agoralla ja siellä sitten opiskellaan tai vietetään aikaa Pörssin ainejärjestötilassa eli Selkkarissa. Asun keskustassa, jossa vietän paljon aikaa käyden kuntosalilla, kahviloissa, ravintoiloissa ja baareissa, joita löytyy keskustan alueelta todella hyvin.

Millainen on tyypillinen keskiviikkosi? Entä lauantaisi?

Keskiviikkoisin chillaillaan. Viikonloput ovat parasta aikaa nauttia Jyväskylästä ja lauantaisin on tullut jonkun verran juhlittua.

Vapaa sana

Jos olet miettinyt hakevasi opiskelemaan Jyväskylään, hae! Jos et ole miettinyt hakevasi Jyväskylään, ryhdy nyt miettimään! Joka tapauksessa tulet yllättymään positiivisesti.

Teksti: Arttu Suoranta & Jenni Tuominen

Kuva: Eero Lahti

You must be logged in to post a comment